City of presidents: Holy cow!

Niimpä niin, kuukausi mennyt ja kaksi kuukautta jäljellä. Se on täyttä totta ja siksi surullisin asia mitä oon kuullut tänään. Kyse on siis minun amerikkalaisesta lomastani täällä Bostonin Quincyssä. Ensinnäkin, se että nyt puhutaan lomasta, on ihan bullshittiä. Siis totta, mutta perseestä. Tarkoitushan oli tulla vuodeksi, ja olla au pairina, saada viisumi onnellisesti ja matkustaa lippu liehuen kalastajahattu päässä hymy leveenä Yhdysvaltoihin kutakuinkin näin au pair in america -tyyliin. Mutta lihava leidi lasin takana helsingin suurlähetystössä ei vissiin vakuuttunut minusta... Syy miksei viisumia herunut oli se, että isäntäperhe on suomalainen, ja heillä ei ollut aikaisempaa lastenhoitajanpalkkauskokemusta, mikä on suoraan sanottuna täys vitsi, koska kuka Suomessa palkkaa lastenhoitajia kun meillä on kuitenki päiväkodit sun muuta.

Mutta näin isot kihot siellä on joskus järkeilleet ja kiitos siitä heille aivan vitusti. Olin jo maksanut viisumin, tehnyt koko kevään vapaaehtoistyötä että saan lastenhoitokokemusta kasaan, hankkinut ajokortin, ensin stressannut tästä ja sitten vakuutellu itelleni et ei oo mitää stressattavaa ja en edes jaksa luetella mitä vielä mutta joka tapauksessa paljon kaikkea, ja sitten ne mulkut siellä lähettää mulle sähköpostin pari tuntia sen jälkeen kun mun olis pitäny nousta koneeseen mut sen sijaan hermoilin kotona ku pikku sika: Dear Katri, emme voi myöntää sinulle viisumia, mutta kiitos rahoistasi ja papereista jotka kiikutit tänne Turusta asti ja joita meidän ei huvita palauttaa.

No, alkoi sitten jumalaton sotku siitä, tuli ties mitä sontaa niskaan ja oli mietittävä muita vaihtoehtoja. Alkoi olla itku silmässä sekä mulla että isäntäperheellä, ja päädyttiin lopulta seuraavaan: Jenkkeihin pääsee turistiviisumilla 3kk:ksi kerrallaan ja kuulemma tämän voi toistaa parikin kertaa ennen kuin kukaan siitä edes kiinnostuu. No. Loistavaa!
Suunnitelma oli aukoton eikä mikään voinut mennä pieleen ja pitkälle pääsinkin, kunnes ne saamarin mulkut Bostonin lentokentällä laitto mut kuulusteluihin. Siellä tietty näkyi mun tiedoissa että multa on evätty viisumi, ja siihen vihreeseen lappuun mikä täytyy täyttää kun Amerikkaan menee (missä kysytään kauanko viivyn, missä oleskelen, matkan tarkoitus, olenko terroristi ym.) olin luonnollisesti laittanut osoitteeksi saman kun minkä olin laittanut viisumihakemukseen. No sehän se herätti helvetisti epäilyjä kun multa oli vastikään evätty viisumi ja mut ohjattiin ensin sellaseen toimistoon missä oli muita matkalaisia joilla oli esim. papereissa jotain häikkää, tai joilta muuten vaan tarvittiin lisätietoja syystä tai toisesta. Sieltä mut vietiin vielä erikseen sellaseen pikku huoneeseen ja jumalauta kuulusteltiin kaks tuntia ja tutkittiin laukut kumihanskoilla. Wannabe FBI -meiningillä. Siis tarkotan että ihan hävyttömästi pengottiin ja tongittiin jokainen tavara erikseen (valokuvista piti kertoa keitä on niissä esiintyvät henkilöt ja mistä tunnen heidät) ja koitat siinä pysyä rauhallisena kun kolme kyttää hiillostaa niskaan aseet vyöllä ja ite istut siinä ja selittelet.

Toivoton oli tilanne, kun mulle sitten sanottiin että sori mutta mua ei vaan voida päästää maahan. Kuinka kaikki ratkesi? Mä kieltäydyin luovuttamasta koska en ole tehny mitään laitonta enkä aiokaan, niin siinä riideltiin vielä jonkun aikaa (tai munhan oli tietysti pakko olla ymmärtäväinen ja ystävällinen niin kun kaikki kenellä on puhtaat jauhot pussissa) ja lopulta ne halus soittaa mun mutsille varmistaakseen kaiken mitä mä niille kerroin. Siis kaikki vitun pienetkin yksityiskohdat mitä ne multakin tenttas; mikä on homman nimi, mistä tunnen tämän perheen, aionko työskennellä, millä mä elän siellä, maksetaanko mulle jotain, mihin lapset menee ku mä en hoidakaan niitä, mitä ne vanhemmat tekee työkseen ja ties mitä muuta. Ai niin, ja ne myös uhkas häätää isäntäperheen jos heillä on laiton työläinen kotonaan. Neljän hengen 2v-viisumit olis siis mun takia mitätöity.

No niin, ne kytät siis soitti mun mutsille ja kesti muuten pirun pitkään se puhelu. Sit ne tuli sieltä ja sano et joo, tää on nyt selvä, sun äiti on oikein mukava nainen ja kaikkea, mut saatettiin ovelle ja toivotettiin vielä tervetulleeks uudestaan amerikkaan ja oltiin niin kavereita.

Ei ne kuitenkaan sit mihinkään ollu oikeesti soittanut, tarkotus oli vaan saada alistettua mut et mä oisin kertonu kaiken ja ne ois saanu lähettää mut johonkin. Ja tottahan toki juuri äitiä käytettiin aseena koska olen niin nuori. Ja luultavasti karannut kotoa, joten pahinta mitä vois sattua olis että äiti saisi tietää...Toisin sanoen kaikki oli kiinni siitä miten mä suhtaudun. Jos olisin vähänki menettäny hermoni tai vaikuttanu epävarmalta siitä soitosta niin niillä ois ollu täys syy lähettää mut saman tien takasin. Jollain ihmeen kaupalla sain pidettyä "ei hätää" -feissin koko session ajan ja se on mulle yhä aika mysteeri että miks en alkanu vaikka itkeä tai hermostuksissani vuodattanu niille jokaisen syntini -- lapsuuden pikku pahantekoja myöten. Kokemus sinänsä, ja oon monesti miettinyt sen jälkeen että mitenköhän ihmeessä onnistuin pysymään siinä rauhallisena. No, siitä siis selvittiin ja sanotaan suoraan että kyllä kai tästä nyt saa ihan ylpeä olla. Mun elämän kuumottavin kokemus mutta oli se sen arvosta koska tällasen jälkeen uus tulevaisuus uudessa maassa ei jännittäny lainkaan. Pahin on koettu ja nyt oon valmis kaikkeen. Täällä ollaan, ja sehän on tärkeintä.


Fuck the police.