Nyt o paniikki. Mulla on lento viikon päästä ja herra tulee pari päivää perässä. Ens viikon perjantaina heräillään ekaan matkustuksenjälkeiseen aamuun Turussa. Hui saatana.
Eli siis pitkä tarina lyhyesti: Yritetään saada mut opiskelemaan ja kun se on pulkassa, muutaman vuoden päästä olis tarkotus hivuttautua New Yorkiin semi vakituisesti. Meidät tuntien on kuitenkin otettava huomioon että nää tämänhetkiset lähitulevaisuudennäkymät on muodostunut asteittain eikä sitä koskaan tiedä mitä taas tapahtuu – nelisen kuukautta sitten ei edes tiedetty koska nähdään seuraavan kerran, kolme kuukautta sitten ei oltu varmoja että ollaan menossa ihan just naimisiin, kaks kuukautta sitten ei tiedetty että muutetaan Suomeen ja jopa kuukausi sitten kaikki oli vielä ihan yhtä hullunmyllyä. Kaikki tämä sen takia että nää hemmetin immigraatiojärjestelyt täällä päässä on niin hankalaks tehty kun mahdollista, kukaan ei oikeen osaa sanoa juuta tai jaata mistään ja lopulta päädytään maksamaan itsemme kipeiks siitä että päästään täyttämään kilo erilaisia papereita. Jos nimittäin ulkomaalaisena haluaa oleskeluluvan tänne eikä ole tarpeeks rikas että vois maksaa kymmenien tuhansien dollareiden opiskelut tai olis jonkun alan asiantuntija, menee aika vaikeeks. Sekään ei käy ihan noin vaan että menee amerikkalaisen kanssa naimisiin. Perhesiteisiin (tässä tapauksessa avioliittoon) perustuva Green Card voidaan kyllä myöntää ja se oikeuttaa oleskelu- ja työlupiin ja myös jonkintasoiseen sosiaaliturvaan, mutta koko prosessi saattaa kestää jopa 2 vuotta ja maksaa pari tuhatta dollaria. Tähän tietysti kuuluu mitä lie haastatteluja ja muuta kunhan prosessi etenee, ja jos sillä aikaa poistuu maasta, tarvitsee erillisen luvan tai koko homma menee alusta.
No niin. Meidän oli joka tapauksessa tarkotus tulla Suomeen kevään mittaan ja viipyä se pari vuotta koska Suomesta saadaan mulle ilmainen, laadukas koulutus ja saadaan Brett tutustutettua mun perheeseen. Noissa virastoissa ei vaan tunnuta ymmärtävän, että kukaan vapaaehtoisesti haluais lähteä Yhdysvalloista. Pari kertaa kun oon käynyt selittämässä tilannetta ja kysymässä millon mitäkin neuvoa, ensimmäinen oletus tuntuu aina olevan että oon käsittänyt jotain väärin, etten ole ymmärtänyt että ei mun ole pakko lähteä. Kerran kun kävin juttelemassa avioliittokäytännöistä, virkailija rupesi ensimmäisenä luettelemaan vaihtoehtoja miten muuten voisin saada oleskeluluvan eikä tuntunut ymmärtävän että mä en ole menossa naimisiin vaan sen takia että saisin jäädä.
Jutut on nyt aika pitkälti pulkassa, pitää vaan maksaa mm. nelisensataa että voidaan sekä poistua maasta että tulevaisuudessa hakea mulle oleskelulupaa tänne Suomesta käsin. Mä oon meistä varmaan se jota jännittää tässä eniten ja tuskin ihan vieläkään oon täysin tajunnut että tällä kertaa mä tuonkin Brettin mukanani eikä tullakaan enää ihan saman tien takas. Nyt se on Suomen vuoro. Hui saatana sanon vaan.
P.S. Tänään opittua "sairasta paskaa": Täkäläisen lain mukaan seksuaalinen kanssakäyminen on kiellettyä alle 16-vuotiaan kanssa. Toisen lain mukaan se on kiellettyä alle 18-vuotiaan kanssa, jos kyseinen henkilö on neitsyt ja hyvästä perheestä. Eli rivien välistä luettuna sakkolihaa on periaatteessa alle 18-vuotiaat, mutta katujen kevytkenkäisiä neitosia ei niin vahdita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti