City of presidents vol 2: It's simple

Just looooooove it! Tulin takaisin Bostoniin ja elämä käy vain päivä päivältä onnellisemmaksi täällä. Jo toi New Yorkiin paluu oli sinänsä aika mieltäräjäyttävä ku mulla meni lento sitä kautta ja olin yhden yön äl-hostellissa taas. Vaikka täl kertaa ei ollukaan mitään pirskeitä ja olin vaan yhden yön, senkin kuukahtaen kasilta nukkumaan lennon jälkeen ja heräten neljältä aikaeron takia niin silti oli mahtavaa olla takas. Ensinnäkin lentokenttä oli iloinen yllätys ku olin varannu siihen hupiin pari tuntia taas mahdollisten kuulustelujen varalta, ja pääsinkin sit saman tien menemään sieltä niin se oli ihan yes, man. Sit piti päästä manhattanille junalla ja nappasin jfk:n air train -asemalta uuden kamun, aussi-katen joka oli eka kertaa nykissä ja se abaut tunnin matka meni ihan lepposasti ku oli seuraa. Sit oli kans kiva olla joku kenen kanssa jakaa se "WOOOOW" ku päästiin asiaan eli ku tultiin perille ihan siihen Broadwayn tuntumaan. Katen hotelli oli jonkun parin korttelin päässä ja käytiin tsekkaa se sisään ja sain myöskin mun n.30kg-laukun sinne yösäilytykseen, mikä mäihä! Koska sen laukun kanssa olis menny varmaan 10 tuntia ennen ku olisin päässy Harlemiin sen kanssa raahaten semmosta hirviötä metrorappusia pitkin sun muuta. Nyt pääsin siitä yöks eroon kahella taalalla ja sain jatkettua matkaa vähän kevyemmin. No sit käytiin haukkaamas mitä-tahansa-muuta-kuin-lentokoneruokaa Broadwaylla ku alko olla kiljuva nälkä ja sit olikin aika jo pian sen jälkeen teidemme erota lyhyen ystävyyden jälkeen ja mä suuntasin Harlemiin.

Mä en tiedä oliks se se kahvi jota olin litkiny väsymyspäissäni vai mikä ku teki koko kaupungin vaan loistamaan tuhansien keijujen valoa mun silmissä, koska siit asti ku pääsin ulos lentokentältä niin olin ollu vaan saatanan innoissani kaikesta mitä nään. Olin yhtä hymyä ku pääsin hostellille ja kaikki kivat jutut sieltä tuli taas mieleen. Kolmen kuukauden takaa staffi jopa muisti mut! Mun olis pitäny kuukahtaa heti nukkumaan lentomatkan jälkeen mut ensin piti vähän fiilistellä tietty. Tai ihan aluks piti kyl korjata väärinkäsitykset siitä et olisin joutunu saman tien ongelmiin ku en ollu voinu ilmottaa kenellekää et oon tullu perille koska jostain syystä mun kännykässä ei enää ollu ollenkaan kenttää. Niin sen jälkeen menin katolle ja koitin saada itteni rauhottumaan, mut eihän se tietenkään onnistunu ku muistin taas kaikki juhlat sun muut siellä ja alastullessa huomasin et ne oli laittanu sen yhen halloweenina meistä otetun kuvan seinälle ja innostuin siitä sit tietysti enemmän ja päätin saman tien et ainakin yks pidennetty viikonloppu täytyy viettää siellä kevään aikana vaikka se tarkottaakin sitä et muuten on elettävä suu säkkiä myöten.

Ihmeen kaupalla sainkin unta tätä kaikkea ja seuraavaa päivää ajatellen ja olin varannu seuraavaks aamuks jo 7:10 aamulla lähtevään bussiin paikan. Kävin hakemassa laukun ja siinä samalla otin vastaan varmaan parasta palvelua mitä matkalaukku voi kahdella dollarilla saada. Vastuussa oleva poju juoksi ainakin vartin ennen kun sai käsiinsä sen avaimen paikkaan johon matkis oli säilötty, ja sen jälkeen viel kanto sen ulos ja hoiti mulle taksin siitä. Yösäilytys olis kuulemma maksanu paljon enemmän mut koska mul oli kaveri siellä hotellissa niin ei kuulemma huolta. Sitä paitsi ihme et ne ees päästi mut ovista sisään koska se oli aika loistelias paikka ja mä sit taas näytin just siltä et olin reissannu samoissa vaatteissa ties kuin monta tuntia.


Vaikka just ja just pysyin nahoissani ajatellen et oon new yorkissa ja tavallaan oliskin tehny mieli viettää siellä kauemminkin niin se fakta et kohta olisin takas bostonissa, iski muhun vielä enemmän ja en vaan enää pysyny nahoissani. Bussimatka meni nopeesti ja metrossa lähestyttäessä Wollastonin asemaa vaan kihertelin, hymyilin ja naureskelin. Olis melkeen tehny mieli juosta ympäri vaunua ja asemalle tultaessa lähestulkoon juoksinkin, sen verran mitä pystyin sen matkalaukkuhirviön kanssa. Varpu ja Pyry oli mua vastassa juhlahattujen kanssa ja tuli ihan uskomattoman kotoisa olo nähdessä ne samat naapurustot samanlaisena ku oli ne muistanu. Kotona odotti mun huone koristeltuna ilmapalloilla ja "Welcome Home" -boordilla sekä USKOMATTOMAN paljon kahessa kuukaudessa kasvanut pikku Pessi!!! Voi voi voi miten onkaan ollut ikävä takaisin kotiin! Sit pidettiin tervetuliaisjuhlat ja syötiin hyvää jäätelökakkua!!!

  

Illalla menin BOSTONIIN hengailemaan Brettin kaa ja oli vaan niin siistii huomata et mikään ei oo muuttunu kahessa kuukaudessa, tai on, sil on uus työ ja uus koti ym., mut ei todellakaan tuntunu yhtään siltä et olisin ollu yhtään pois. Kävin niillä Jamaica plainilla, se on muuttanu maailman kreiseimpään taloon siellä. Paikka on yks valtava sokkelo, rappusia siellä täällä ja mä en vieläkään ihan käsitä mikä siin on se juju. Omistaja on semmonen Barbara joka puhuu ja puhuu mut se on kuitenkin tosi mukava. Se siis vuokraa sieltä huoneita mut kaikilla on yhteiset keittiö ja olohuone. Koko sakki on aika kirjava, siel on mm. n. 70-vuotias Michael, sit Claire, sanoisinko parikymppinen, plus sen poikaystävä Chris jota oon nähny pari kertaa, ne on molemmat ihan kivan olosia. Ja mun lemppari on semmonen n.40-v. espanjalainen viiksekäs jätkä minkä nimee en muista mut se aina hengailee pyjamahousuilla, hymyilee maailman leveiten ja kulkeskelee siel laulaen espanjaks. Vallaton.