Vielä hurjempaa Halloweeneilua Lontoossa. Hurjaa paskaa.

Juku mitkä juhlat. Jopa aika vakavaa settiä josta tekis mieli lähteä suoraan sepittämään, koska mitä helvettiä tapahtu. Olis voinu käydä aikamoisen pahasti. Mut hoidetaanpa taas noi basic infot ensin pois alta ja mennään nyt sit kuitenkin aikajärjestyksessä.


Tosiaan siis Lontoossa nyt, tulin tossa toissapäivänä illalla ensisijaisesti viettämään Halloweenia Olivian (Halloween 09 New Yorkissa) ja muiden luo Willesden Greenille luoteislontoossa. Olin täällä kesäkuussakin puoltoista viikkoo joten paikka ja ihmiset on entuudestaan tuttuja, tää on 7 kämppiksen kommuuni josta löytyy kansallisuudet jenkki, australia, uusi-seelanti ja ranska. Willy G -talo oli aika hyvällä mallilla naamioituna jo perjantaina ja valmistelut jatku sit lauantaipäivällä. Naamiaisasu meni mun osalta aika plörinäks. Tukka ei kihartunu niin ku olis kuulunu ja muuta pientä ärsyttävää niin lopulta luovutin ja keskityin hauskanpitoon. Illan alku oli siis lievästi ärsyttävä mut kaikki sen jälkeen tosi onnistunutta. Takapihalla istuskelua, nuotio, loistetikkunestettä joka puolella, keskusteluja ja chatteja uusien hauskojen ihmisten kanssa. Muistan kyllä et jossain vaiheessa olin istuskellu olkkarissa ties kuinka kauan ja sillä välin talo oli täyttyny ihmisistä joten missasin niistä ainakin suurimman osan ja keskityin hengailee niiden kanssa joille olin jo esitelly itteni. Kyllä me siinä puol vuorokautta saatiin vierähtämään bailatessa ja joskus viiden jälkeen ajatus Olivian kutsuvasta, lämpöisestä sängystä sai mut nukkumaan varsinkin ku olin viimiset ainakin kolme tuntia ollu ulkona. Hyvällä mielellä nukkumaan.


Semmoset kekkerit. Hetkinen? Mitä sit oikeastaan tapahtu? No ei tässä kaikki. Olin kyllä jo nukahtanu ja ehtiny ehkä puolisen tuntia uinua ku Olivia ryntää huoneeseen ja kiskoo mut ylös sängystä. Olin viel aivan unessa, vielä peittoon käärittynä ku löydän itteni etupihalta sukkasillani peiton kanssa ja sit kun alko ajatuskin jo pikkuhiljaa toimia niin tajuan et ihmiset puhuu tulipalosta. Takapihan vajassa palaa. Sisällä oli viel paljon ihmisiä ja menin kattomaan keittiön ikkunasta et minkä laatusesta ja kokosesta palosta on kyse. Siellä on pihan koko takaosa ilmiliekeissä ja vaja ei oo mikään pieni. Se oli levinny tietty ympäristöönkin vähän -- nurmikkoon, kasvistoon, päälle kaartuviin puihin. Mä jähmetyin keittiöön kattomaan kaikkea, mitä siinä muutakaan tekee. Ei voi tehdä mitään. Katsoa ja katsoa. Hetken päästä tulee palokunta ja tuo letkut keittiön läpi ja mua alko naurattaa. Siinä vaiheessa ei pitäis naurattaa. Mut vittu on tääki Halloween. Mä seison keittiössä sängystä ylös revittynä peittoon käärittynä, palomiehet parveilee siinä edestakasin ja tietty siinä hälinässä lasipullot putoilee ja koko homma on yks iso kaaos. Ja mua naurattaa ihan hulluna. Pakko hakea kamera. Mutta sit palopäällikkö teki kyllä ihan oikean päätöksen häätää kaikki etupihalle et ne pääsee työskentelemään. Siin ollaan sit iso joukko aikasin aamulla myöhäisillan juhlijoita kun palomiehet yrittää pelastaa itse talon. Mun oli sielläki pakko ottaa kuvia ja yhä nauratti kunnes mun jalat tajus et oon läpimärillä sukilla kylmällä asfaltilla ja siin vaiheessa ei ollu enää niin hupia. Vaikka siinä vaiheessa se oli ehkä huolista pienin. Jouduttiin odottelemaan aikamme ja palopäällikkö anto väliaikatietoja. Palo oli lähteny kynttilöistä jotka oli ollu kaasupullojen lähellä. Joku tais sanoa nähneensä räjähdyksen siellä. Siitä, kuinka suuresta räjähdyksestä puhutaan, en tiedä. Mut kyllä sillä käsittääkseni aika hyvin sai kokoa olla koska muuten olis kestäny aika kauan ennen ku se olis levinny sellaseks mitä se siinä vaiheessa oli. Ja kuulemma helposti olis voinu mennä itse talon takaosa samalla. Mut palokundit teki hyvää työtä ja ei käyny muuta kun että pihan takaosa on nyt yhtä tuhkamuusia ja vaja on poissa.

Turhauttava, mukava ja ärsyttävä viikko

Mitä helvettiä. SEKÄ Katie Melua ETTÄ Against me! on peruuttanu keikat ja siis molempia mun piti mennä kattomaan. Mitä tää on, paskaa, sitä tää on.

Se nyt sentään vähän lohduttaa et Lontooseen lähen alle viikon päästä. Olin kyl suunnitellu noi päivät ihan sen mukaan et meen kattoo Against me:tä ja paluuliputkin varasin siks vasta torstaille. Kai sitä pitää keksiä jotain muuta tekemistä. Vaik ei siel nyt kauheesti mitään sinänsä oo. Ihan tylsä kaupunki. Peräkylä. Halloweenjuhlat kyllä tiedossa ja naamiaisasu valmistuu vauhdilla. Aluks olin menossa ninjana mut sit päätin olla Napoleon Dynamite. Ostin papiljotteja joilla saan napoleonkiharat, sit farkut korkeelle, lasit päähän, vote for Pedro -paidan valmistelu on tän päivän missio ja moonbootseja en oo vielä löytäny mut työstän asiaa viimeistään ens viikolla. Ois superia löytää jostain viel rekvisiitaks joku vanha kasettisoitin... työstän sitäkin.

Porukat tuli torstaina käymään neljäks päiväks kahden kaverin kanssa. Mä oon tässä toiminu vähän niiden guidena vaikken täyspäiväisesti koska ne viipyy ihan hotellissa -- saan toisin sanoen omaakin rauhaa. Vaikka on kyllä ollu oikeesti tosi mukava et ne on ollu täällä. Menin perjantaiaamuna niitä vastaan lentokentälle ja oli samantien sit ohjelmaa päivälle, laitoin niille ruokaa täällä, haettiin Nelson vähän aikasemmin ku normaalisti ja käveltiin rantaa pitkin ja tollasta. Ei sen tekemisen oikeestaan tarvii olla niin ihmeellistä mut täällä "yksin" chillaillessa ei tuu just lähettyä välttämättä tolleen vaikka päiväkahville varsinkaan jos ei oo seuraa. Kaverit nyt on näet päivisin aika pitkälti kiinni et se on sit illalla jos johonkin lähtee. Mut ollaan tässä nyt molempina päivinä käyty illalla syömässä. Ihan luksusta et pääsee ulos syömään ja joku maksaa. Mä en oo kertaakaan täällä käyny missään ulkona syömässä, en edes tyyliin mäkkärissä. Se nyt on pelkästään positiivista kun ei mee rahaa ja kotiruoka on kuitenkin hyvää ja saan ite kokata. Mutta silti luksusta syödä ravintolassa. Siin on kuitenkin aina kans se et ihan istuu alas ja nautiskelee ajan kanssa.

Eilen mentiin vanhaankaupunkiin kävelee ja tällä kertaa kävi niin et vanhukset ohjeisti enemmänkin mua ku mä niitä koska ne oli ollu siellä jo päivällä ja mä taas en oo jotenki tajunnu lähteä tutkimaan sitä osaa kaupungista. Tällä hetkellä en kyllä keksi miks koska siel oli niin kaunista ja se tunnelma oli niin hieno. Mieleen jäi erityisesti yks viulunsoittaja jonka paikkavalinta oli superosuva. Se soitti sellasessa "kivikatoksessa" joka todellakin teki oikeutta sille viululle koska se soi niin kauniisti ja sitä ois voinu jäädä kuuntelemaan vaikka kuinka kauaks aikaa. Jotenkin se kolahti, en ihan osaa välttämättä selittää miks, mut se ympäristö ja valaistus ja joku... Vaik en oo mikään viulumusiikin tai yleensäkään klassisen kovin vannoutunut kuuntelija niin toi oli valloittava juttu.

Illallisen - mukaanlukien sen vuosikausia puhutun ja -odotetun oikeaoppisen crème brûléen pinnan rikkomisen - jälkeen suunnattiin takas Cornavinille josta noi jatko yksille ja mä toiseen suuntaan vähän useammille. Katrin, Holly ja muut oli Grand Duke -pubissa (puhelimessa suuntaohjeita saadessani huvituin suuresti kun kuulin koko ajan Grand Puke) mutta mun ilmestyttyä porukka supppeni niin et jäljelle jäi Katrin. Mä oon kuumaa kamaa täällä. Juotiin yhet siellä plus yhet shotit jotka baarimikko tarjos meille randomilla. Sit mentiin plainpalais:lle (lausutaan pläänpalee), jossa oli open air partyt. Matkalla Grand Pukesta ratikalle puhuttiin kävellessä jotain aiheesta, tyyliin: "when we get to plainpalais...jne" ohitettiin joku baari ja joku otti ton lauseen kuuleviin korviinsa ja huikkas siinä kohdalla "no no. don't go there" ja melkeen molemmat meistä ignoras koska on melkeen vakio et kulkiessa jonkun baarin ohi ulkona seisoskelevat ihmiset huikkaa jotain, mut meni pari askelta niin Katrin ei enää muistanu mitä sen piti sanoa ja alettiin molemmat nauraa vähitellen enemmän ja enemmän. Random.

Näistä jumalien lähettämistä merkeistä huolimatta mentiin silti sinne ja harmitti vaan ettei oltu tultu aikasemmin. Sinne oli sytytetty iso nuotio, hcpunkbändi soittamassa nurmikolla, pitti päällä ja aukio täynnä ihmisiä. Aika festarimeininki. Mä olisin voinu jäädä pidemmäkskin aikaa mutta Katrinin kaveri Henry (en tie miten kirjotetaan ja lausautaanki aanri, mut mä sanon henry) poimi meijät yksiin reggae-bileisiin Carougeen. Siinä ku oltiin menossa sisään ni nään Pandin siinä (Pandi se oli sen toisen nimi ketä oli viime perjantaina bobin kanssa!) enkä meinannu ekaks muistaa mistä sen tunnen ku katoin vaan et nyt on tuttu naama. No, sattuma mikä sattuma. Koko joukolla mentiin sisään ja tää mesta oli kyllä yks hämärimmästä päästä noin niinku baarina. Se näytti sekä sisältä että ulkoa joltain teollisuusrakennukselta. Reggae-bailut oli yhessä kerroksessa, alemmassa oli joku toinen ja niihin mentiin kolkon porraskäytävän kautta, jossa sai tupakoida, oksentaa tai muuten vaan hengailla.

Itse partyt voi kuvailla sanalla ärsyttävä. Siis okei, musiikki oli tosi jees ja meininki muuten, oli oikeesti superhyvä meno, MUTTA tunnelman onnistu pilaamaan ihan paskat dj:t ainakin multa ja ilmeisesti aika monilta muiltakin. Ei musassa ollu mitään vikaa mutta ne puhu koko. ajan... Ku oli just saanu tanssijalan vipattamaan niin eiks sielt tuu joku keskeytys. Uudestaan, uudestaan, uudestaan ja uudestaan. Sen oli vissiin tarkotus olla sillee "heei onks hyvä meno" tai vaan jotain omia lisäyksiä biisiin ja ei siin mitää niin kauan ku niit ei tuu vähintään 10 sekunnin välein. Ja sit tietysti musiikki piti hiljentää jauhamisen ajaks jotta kaikki kuulis mut ei siit silti mitään ymmärtäny ku ne huusi aivan täyttä kurkkua. Rupes jossain vaiheessa keittää niin paljon se touhu. Vittu. Hyvät partyt ihan pilalla. No ei kai nyt ihan pilalla, kyl me siel loppujen lopuks johonkin neljään viivyttiin mut olis voinu olla 70% kivempaa. 

No ainakin Avara luonto ja sit 4D:t kans, ja...

Viikonloppu meni suht rauhallisesti. Perjantaiks oltiin suunniteltu Mishan kans ihan ohjelmaa mut mentiinkin sen sijaan shufflella ja hyvä niin koska siitä kuoriutui kaikessa random toiminnassaan niin hauska ilta. Viinipullo kourassa suuntasin Carougeen Mishalle ja siel naukkailtiin viiniä, syötiin keksejä, naurettiin internetin antimia ja tehtiin mahdotonta tuhannen palan palapeliä joissa kaikki palat näyttää samalta. (Ei kirjaimellisesti mut vaikea se silti oli.) Sit suunnattiin kylille ja tavattiin pari Mishan gambialaista kaveria Bob ja... joku toinen. Niin siis suunnitelmahan oli et oltais menty reggae-iltamiin niiden kaa, mut skipattiin tylysti ja jätettiin pojat oman onnensa nojaan. Loppujen lopuks ei päästy yhtään mihinkään baariin vaan jämähdettiin kiertämään keskustaa päämäärättömästi. Käytiin passikuvakopissa sekoilemassa ja saatiin tuloksena jotain jokseenkin hämmentävää. Sen jälkeen olikin sit pakko saada suklaata ja välipala-automaatilla pysähtymisen jälkeen ilmoille lensi kerrassaan loistava ajatus lähteä katsomaan huoria. Aseman lähellä on epävirallisesti virallinen huorakatu, johon voi mennä tsiigailee tarjontaa jos on sellanen fiilis. No meillä oli sellanen fiilis, tosin ehkä ennemminkin tyyliin "sivistynyt uteliaisuus". No siellä sit kuljettiin vähäpukeisten seinäännojailevien neistosten joukossa suklaata syöden. Mut siis sillon oli jo kylmä ja sääliks kävi ku toiset joutuu olee jossain lyhyissä hameissa ja odottaa jos joku vaikka haluais naida. Ei käy kateeks.


Maanantaina oli ihan parhaat koristreenit. Ehdin jopa perille asti ku muistin et sielhän on tänään joku peli niin meijän harkat on peruttu, joten ku olin jo valmiiks näppärästi liikenteessä niin päätin lähtee kävelylle. Oon tutkinu kaupunkia ihan liian vähän ja syyttävä sormeni osoittaa tässä kyllä ihan rehellisesti paskoihin jalkoihin joiden on ilmeisesti aivan pakko olla koko ajan jotenkin vituillaan. Mä voisin kävellä päivät pitkät mutta nyt ku toi vasen jalka on jotenkuten parantunu, oikeen jalan varvas on alottanu oman protestinsa. En oo ihan varma mitä sille tapahtu mut joku aika sitte herättyäni kotoa Lausannessa vietetyn rairai-illan jälkeen siin ei ollu ihan kaikki kohdallaan ja nyt kävely on taas hankalaa. Mua turhauttaa ja jopa raivostuttaa sanoinkuvaamattoman paljon ku treeneissäkin joudun välillä vetäytymään ja se on niin perseestä niin PERSEESTÄ. No mut siis mihin jäinkään, lähdin kävelylle ku ei ollu niitä treenejä maanantaina. Vituttaa niin paljon tällanen rampautuminen niin päätin sit uhmata sitä ku en keksiny muutakaan. Lähdin kävelylle. Oli vapauttavaa. Seuralaisena tietysti musiikkia (aika ahkerassa kuuntelussa lähiaikoina on ollu mm. Arcade fire. Intervention erityisfiilistelyasemassa.) ja kävin vaihteeks vähän uugeempia mestoja läpi. Täällä on hienoja graffiteja. Mä oon vähän toivonu näkeväni enemmän katutaidetta mut ehkä tuolla keskustan puolella sitä ei tosiaan niin hirveesti sit ookaan. Mut ku lähtee vähän muualle niin löytyhän niitä sieltä. Ens kerralla kamera mukaan, ja jos nyt oikeen lähtis huolella kikkailee niin niitä vois kehittää (mulla on meinaan vaan filmijärkkäri eli koneelle niitä saa vaan skannaamalla) ja sit jopa julkaista täällä. Bostonista on kans monta rullallista valmiina mutta ne on ainoastaan käsinkosketeltavissa ja kaiken lisäks kotona Turussa. Joskus vielä - mä vannon - nekin tulee nähtäville.


Loppujen lopuks jouduin kuitenkin antautumaan sille varpaan kivulle, mut en aio päästää sitä näin vähällä. Meen vaikka lääkärille ja sanon et mua ei kiinnosta onko mitään tehtävissä vai ei, tehkää et mä pääsen taas liikkeelle perkele. Mä inhoan valittamista mut vielä enemmän sitä et on jotain mistä valittaa. Eikä jostain "mulla on muuten jalka kipeänä" aiheesta saa edes kovin kiinnostavaa luettavaa ja voin kertoa ettei se kirjottaminenkaan niin kauheesti aiheuta riemunkiljahduksia täällä päässä. Kuitenkin: mielummin kirjoitan siitä kun selitän seikkaperäisesti miten oon taas viettäny illan kotona katsoen dokkareita sen takia et mun keho kapinoi mua vastaan eikä anna mun lähteä ulos. Dokkarit on muuten kyl niin jees! Katoin just Exit through the gift shopin ja Super high me:n. Seuraavaks listassa mm. ainakin bra boys ja jossain vaiheessa toivottavasti toi reindeerspotting ku seki kiinnostais. The future is unwritten on ollu listassa jo ainakin puol vuotta ja en voi uskoa etten oo vieläkään nähny sitä koska Joe Strummer on kuitenkin mun elämän suurimpia rakkauksia. Ehkä pelkään reaktiota mitä se aiheuttaa ku muutenkin välillä tirauttelen ku se on kuollu. Just joo, no, siinä esimakua mitä ilmeisesti mun tulevat tekstit tulee käsittelee. Voi paska.

Kuun alku, rahat meni jo

Luottokortti 1, Katri 0. Oli taas kyllä niin hyvä idea vinguttaa sitä korttia mm. baareissa kesällä, eka palkka menikin sit luottovelkoihin ja nyt oon aika pitkälti broke. Laskin tossa kuun alussa et mulla on n. 80 frangia käytettäväks koko kuukaudeks ja halloweeniks olis se lontoonreissukin, eli näyttää siltä et seuraava palkka menee sit siihen. Eli marraskuusta tulee taas enemmän tai vähemmän kituutusta -- sitä odotellessa! Mut onneks porukat tulee käymään tossa viikon päästä niin ehkä niiltä irtoais jotain henkistä tukea tähän köyhyyteen... tai ehkä jotain muutakin tukea...


Mitäs täällä sit on tapahtunu kattotaas. Sari lähti työmatkalle kaheks viikoks ja Iiris, Sarin äiti, tuli tänne nyt sit paikkaamaan. Nelson oli superkipeänä, 40 asteen kuumeilua useamman päivän ajan niin lähettiin sit käymään lääkärissä. Mä hoidin puhumispuolen ku Iiris puhuu vaan suomea ja ihan hyvin  kaikki hoitu, jouduttiin olee siellä tosin useampi tunti ku otettiin verikokeet ja kaikki, mut tosi rauhallisesti Nelson pysy hoitajien käsittelyssä. Reipas poikahan se on.


Toinen Lausanne-reissu tapahtui myös, oli ihan kivaa, mä tosin saavuin paikalle vasta joskus kymmenen jälkeen ja halvoilla viineillä taas mentiin... samalla porukalla. Alan tottua siihen 1,75 frangin viiniin vaikka se aluks maistukin aika karvaalta mut nyt kun ei oo muuhun varaa niin ei oo varaa valitakaan. Oltiin taas vaan Jagger'sissa tai mä lähin ekalla junalla himaan siin viideltä ku muut jatko Buzziin. Kävellessä baarista junalle joku kundi alko seurata mua ja kirkon kohdalla nappas pepusta, ja mua vitutti niin paljon et käännyin ja aloin vaan huutaa sille niin paljon kaikkea fuck you pervert what the fuck are you doing ja hahahaaahah se lähti juoksemaan lujaa. Häiriintynyttä tollanen ja kaikkee mut silti mua naurattaa. Hahaha


Semmonen reissu.


Meil on koriksessa uus valmentaja, ja se pistää vähän haastetta koska 1) se ei puhu kovin sujuvaa englantia, 2) sillä on supermonimutkaisia harjotuksia ja 3) näiden yhdistelmä, ku niitä kuvioita ei tajuais ihan heti muutenkaan ja sit vielä ku ei oikeen käsitä mitä se puhuu. Mä olin siellä täysin hukassa, koska muut joukkuelaiset kuitenki joko puhuu ranskaa vähän paremmin tai on muuten vaan enemmän hereillä. Mä löysin itteni sata kertaa väärästä paikasta ja lopulta koko homma alko vaan huvittaa ihan hulluna ja en enää ottanu enää erityisen tosissaankaan sitä touhua. Noo katotaan josko ens viikolla paremmin.


Sit eilen olin Hollyn kanssa kahvittelemassa päivällä ja alan pikkuhiljaa tajuta sen puhetta...skottia siis. Mut siis aika humahti melkoista tahtia, ennen ku tajuskaan ni oltiin istuttu siinä jo 3 tuntia, ja se teki todella hyvää! Todella terapeuttista, jaettiin kokemuksia ja kaikkea mahdollista. Onneks se asuu ihan tässä hollilla niin ei oo suuren kynnyksen takana sopia vaikka nopeeta tapaamista päivällä.


Olin nyt sit kattomassa sen The Townin ja ihan kyl tykkäsin, ehkei leffana se briljanteista briljantein mutta hyvä leffa, mm, juu. Eniten siin kyl just säväytti se tuttuus ja vähän rupes rinnasta puristaa välillä. Dunkin donuts-kohtauksessa mietin et siel mä oon ikkunan takana. Ja siinä samalla penkillä oon istunu ties montako kertaa. Kyllähän siinä ikävä tuli, Boston Boston. Pistin merkille kans sellasen et nyt ollaan Brettin kans tunnettu melko tarkalleen vuosi ihan niinku näinä päivinä, ja vaik en oo nähny sitä melkeen viiteen (???) kuukauteen, tuntuu et siit ois ihan hetki ku viimeks nähtiin ku en oo mitenkään pitäny lukua ajan kulusta, mut nyt ku tajusin sen niin tuli sellanen olo et pitäis nähdä. Varpua, Emiliä ja poikia kans ajattelen usein ja siinä kyl aika merkkaa paljonkin ku pojat kasvaa siellä niin nopeasti, Pyry on alottanu koulun, Pessi puhuu jo vaikka mitä ja mä en oo näkemässä. Mul on ikävä.

Likes, dislikes

Likes:

- Isoissa musiikkitapahtumissa ihmisten käsientaputus ei koskaan pysy tahdissa muttei kukaa kuitenkaan lähde taputtamaan eri tahtiin ku muut.

- Vanhuksen söpöt ostokset mun edellä kauppajonossa: juustoa irtotiskiltä, pieni punkkupullo, salamia, kissanruokaa, banaaneja ja viinirypäleitä.

- Pikkupoika meijän rapun alaovella odottamassa et saa avata jollekin oven.

- Se että mihin tahansa kääntää pään täällä, horisontissa näkyy vuoria.

- Teepaitakelit lokakuussa

- Tervehtymisen tunne kahden päivän  sairastamisen jälkeen, mukaanlukien Sarin ihme-parannuskeinot kanakeitto (kuulemma parantaa kaikesta) ja fanta. Voin kertoa että toimii!!! Lamaannuttavilla lihas- ja päänsäryllä höystetty kuumetauti katosi niiden avulla kuin tuhka tuuleen.

- Geneven leffateatteritarjontaa silmäillessäni jouduin kääntää erään ranskankielisen sivuston suomeksi jotta ymmärtäisin siitä edes pääkohdat ja leffojen alkuperäiset nimet vääntyy hulvattomiksi: "Hänen silmänsä; Erittäin modern family; Suolaa; Miesten ja jumalat; Syö, rukoile, rakkaus" Totta puhuen, en menis sanomaan et leffojen nimet muutenkaan kääntyis suomeks yhtään sen paremmin.

- Edelliseen liittyen myös toinen like: meen katsomaan The Town -leffaa joka on kuvattu Bostonissa ja jonka kuvauksiakin näin siellä ollessa livenä Park Streetillä (Voi Park Street, mihin ovat jääneet sinun luonasi viettämäni suloiset hetket?). Pakko nähdä vaikka varmasti tuleekin muistot ja tuskainen ikävä.

- Mä taidan mennä kauppaan ja sen jälkeen alkaa kokkaroimaan. khihihi eli kokkaamaan, mut oli pakottava tarve sanoa kokkaroimaan. Nyt mä itse asiassa nauran sitä ääneen. ehehehehe. Kokkaroimaan.

- Äskeinen

Dislikes:

- Jos joku ranskankielinen puhuu englantia niin tosi monet käyttää sanan "yes" sijalla "si" ja "thank you" sijalla "merci". En mäkään asioinnin päätteeks sano "kiitos" jos oon puhunu koko keskustelun ajan muuten englantia. Ei voi olla niin vaikeeta.

- No ne saatanan yhteiskuvat.

- Mä en muista mun unia enää. Viikolla herään aikaisin ja alan herättyäni heti touhuta kaikkea joten en kerkeä muistelemaan niitä saman tien herättyäni niinku kuuluis jos haluaa muistaa tarkasti. Viikonloppuina on ainoa mahdollisuus eikä se läheskään riitä hyvät ystävät. Tuntuu ku jäis puolet päivästä kokematta.

- Voi Park Street, mihin ovat jääneet sinun luonasi viettämäni suloiset hetket?