Viime viikonlopusta vielä. Oli perjantaina jo sellanen olo et mä tarvitsen ihmisiä ympärilleni ja päätinkin lähteä taas ex tempore -baarireissulle Grand Dukeen yksin tavoitteena tavata uusia ihmisiä. Loppujen lopuks päädyin hengailemaan parin ihan hauskan baarimikon kanssa joiden seurassa lähdin Grand Duken sulkeuduttua ensin yhteen homoklubiin ja sen jälkeen vielä yhteen toiseen baariin. Kyllä kai oli ihan hyvä ilta, mutta mielessä pyöri että hyvien kavereiden kanssa se olis ollu tosi paljon hauskempaa. Ehkä siitä se ajatus lähtikin että tarvitsen tutun kaveriporukan tähän ja nyt kun viime aikoina on ollut ihan liikaa uusien ihmisten tapaamista josta kyllä tavallaan nautin valtavasti ainakin yleensä mutta haluaisin pikku hiljaa muodostaa oikeita tuttavuuksia ja tavata sellaisia ihmisiä joiden kanssa tekee mieli hengailla useamminkin. Tosi suuressa osaa tapauksista "tutustuminen" kulkee aina saman kaavan mukaan ja oon huomannu että tutustuessa kertoessa sellasia juttuja mitä nyt yleensä kerrotaan itestä jutunjuureks, ne samat asiat on tullu toistettua niin moneen kertaan niin monelle ihmiselle samalla kaavalla että alan puutua siihen ja nykyään ne on ennemmin vuorosanoja ku mitään oikeaa keskustelua. Ei niinku edes tartte keskittyä siihen mitä sanoo kun ne tulee suusta ulos jo ihan itsestään.
No joo, nyt on joka tapauksessa hyvä mieli ja kyllä tässä lähitulevaisuudellekin odotettavaakin riittää: Misha tulee takaisin Sveitsiin parin viikon päästä, Elliot tulee vierailulle kolmen viikon päästä, ja äiti tulee ehkä käymään huhtikuussa (mikä tarkoittaa sitä etten välttämättä ehkä joudukaan jättämään 80% tavaroista tänne kun en saa ite kuljetettua niitä millään Suomeen yhdellä kerralla). Huhtikuun lopulla Suomeen ja fuck-yeah-Turku, kesällä fuck-yeah-Boston ja syksyllä fuck-yeah-???
Voi kesä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti