Poikettiin tossa maanantaina New Yorkissa ihan päiväksi kun Brett meni fiksaamaan biisejä sen uutta levyä varten. Mä olin päättänyt viettää päivän uuden valokuvausharrastukseni parissa ja olin tosi innoissani siitä päivästä -- kai sitä kuvittelis että siellä jos jossain riittää mielenkiintoista kuvattavaa, varsinkin kun lähtee kirkkain mielin matkaan.
Herätyskello soi 4:30 ja raahattiin itsemme South Stationille ensimmäiseen aamubussiin joka oli kumma kyllä aivan täynnä. Sain kuitenkin nukuttua lähes koko matkan meidän takana puhelimeensa kirkuvasta kiinalaisneidistä huolimatta. Bussin kurvattua Chinatowniin käveltiin Lower East Sidelle "studiolle" eli Mattin luo joka duunaa musiikkia kotonaan. (Side story: Pari viikkoa sitten kuunneltiin kotona musiikkia mun iTunesista ja oltiin just puhuttu jotain tästä reissusta ja Mattista, kun yhden biisin kohdalla Brett sano et hei Matt laulaa tässä. Kreisiä.)- Syötiin aamupuurot ja kun jätkät rupes hommiin, mä hilpasin kaduille kamerani kanssa. Ja siitä se alamäki sitten alkoi.
Pääasiassa monta pientä asiaa meni pieleen. Aluksi kuvat ei tuntunu onnistuvan millään, kävelin ihan liikaa ja ehkä väärissä paikoissa, ja jalat alkoi tietty särkeä muutaman tunnin jälkeen. Ehdin Central Parkiin asti ja olin paussilla tyytyväisenä lepuuttaen itseäni kun alkoi tulla taivaan täydeltä vettä ja puolisen tuntia kyhjötin kuselta haisevassa tunnelissa muiden kyhjöttäjien kanssa ennen kun päätin jatkaa matkaa kastumisen uhallakin kun ei siitä sit tiedä kauan sade kestää (myöhemmin kävi ilmi että aika kauan). Olin sopinut näkeväni samaan aikaan Nykissä olevia perhetuttuja, Kaisaa ja Marjaa (jotka viihdytti mua Bostonissakin tässä joku aika sitten!), sushipäivällisen merkeissä ja aloin pikkuhiljaa hivuttautua sinne päin missä oltiin sovittu näkevämme ja toivoin löytäväni sieltä päin vaikka starbucksin jossa voisin esim lukea hetken lehteä mukavassa tuolissa juoden jotain kuumaa. Ilmeisesti se oli aivan liikaa pyydetty ja lähimpänä vaihtoehtona päädyin johonkin pikkukuppilan tiskin ääreen 1,5 tunniksi tönöttämään vaatteet märkinä. Sanomalehteä ei herunut mutta hupsua miten vieressä istuvalle naiselle herui kyllä. Perkele.
Sushi onneksi lämmitti mieltä ja sadekin hellitti kun palailtiin midtowniin päin jossa mä päätin vielä kerran koittaa onneani kuvien kanssa mutta luovutin pian ja otin metron takaisin Lower East Sidelle johon olin aamulla jättänyt työn raskaan raatajat. Mulla oli tässä vaiheessa jo ihan okei hyvä mieli kun sain viimeisen puolituntisen ihan vaan relata ja tarkkailla biisien viimeistelyä mielessäni nukahtaminen bussiin ja ajatus mulle luvatusta jalkahieronnasta.
Kuinkas kävikään, busseja ei sitten enää mennytkään koska oltiin katsottu aikataulut väärin ja siitäkös käynnistyi rumba kun lähdettiin soittelemaan kavereille jotka saattais voida tarkistaa netistä jos muita kulkis vielä. En jaksa edes käydä läpi kaikkia mutkia matkassa mutta se reissu päättyi onnellisesti siten että Varpu sai meille netistä liput ja vihdoin bussiin päästyämme oltiin saatu rakennettua niin mahtava riita väsymys-, stressi-, tiuskimis-, lyhytpinna- ja kiukuspäissämme ettei puhuttu toisillemme vielä seuraavanakaan päivänä. Mun vitutus oli melkeen vienyt väsymyksenkin pois ja kun vihdoin aloin tuntea silmieni onnellisesti lurpahtavan, eikö siellä joku perkeleen kullannuppu saa päähänsä alkaa laulaa ääneen kahdelta yöllä. Aika kauan sain taisteltua murhahalujani vastaan kunnes tultiin siihen pisteeseen että olisin kuollut siihen paikkaan jos en olisi ystävällisesti kehottanut tätä tähdenlentoa tukkimaan turpansa.
Pääasiassa monta pientä asiaa meni pieleen. Aluksi kuvat ei tuntunu onnistuvan millään, kävelin ihan liikaa ja ehkä väärissä paikoissa, ja jalat alkoi tietty särkeä muutaman tunnin jälkeen. Ehdin Central Parkiin asti ja olin paussilla tyytyväisenä lepuuttaen itseäni kun alkoi tulla taivaan täydeltä vettä ja puolisen tuntia kyhjötin kuselta haisevassa tunnelissa muiden kyhjöttäjien kanssa ennen kun päätin jatkaa matkaa kastumisen uhallakin kun ei siitä sit tiedä kauan sade kestää (myöhemmin kävi ilmi että aika kauan). Olin sopinut näkeväni samaan aikaan Nykissä olevia perhetuttuja, Kaisaa ja Marjaa (jotka viihdytti mua Bostonissakin tässä joku aika sitten!), sushipäivällisen merkeissä ja aloin pikkuhiljaa hivuttautua sinne päin missä oltiin sovittu näkevämme ja toivoin löytäväni sieltä päin vaikka starbucksin jossa voisin esim lukea hetken lehteä mukavassa tuolissa juoden jotain kuumaa. Ilmeisesti se oli aivan liikaa pyydetty ja lähimpänä vaihtoehtona päädyin johonkin pikkukuppilan tiskin ääreen 1,5 tunniksi tönöttämään vaatteet märkinä. Sanomalehteä ei herunut mutta hupsua miten vieressä istuvalle naiselle herui kyllä. Perkele.
Sushi onneksi lämmitti mieltä ja sadekin hellitti kun palailtiin midtowniin päin jossa mä päätin vielä kerran koittaa onneani kuvien kanssa mutta luovutin pian ja otin metron takaisin Lower East Sidelle johon olin aamulla jättänyt työn raskaan raatajat. Mulla oli tässä vaiheessa jo ihan okei hyvä mieli kun sain viimeisen puolituntisen ihan vaan relata ja tarkkailla biisien viimeistelyä mielessäni nukahtaminen bussiin ja ajatus mulle luvatusta jalkahieronnasta.
Kuinkas kävikään, busseja ei sitten enää mennytkään koska oltiin katsottu aikataulut väärin ja siitäkös käynnistyi rumba kun lähdettiin soittelemaan kavereille jotka saattais voida tarkistaa netistä jos muita kulkis vielä. En jaksa edes käydä läpi kaikkia mutkia matkassa mutta se reissu päättyi onnellisesti siten että Varpu sai meille netistä liput ja vihdoin bussiin päästyämme oltiin saatu rakennettua niin mahtava riita väsymys-, stressi-, tiuskimis-, lyhytpinna- ja kiukuspäissämme ettei puhuttu toisillemme vielä seuraavanakaan päivänä. Mun vitutus oli melkeen vienyt väsymyksenkin pois ja kun vihdoin aloin tuntea silmieni onnellisesti lurpahtavan, eikö siellä joku perkeleen kullannuppu saa päähänsä alkaa laulaa ääneen kahdelta yöllä. Aika kauan sain taisteltua murhahalujani vastaan kunnes tultiin siihen pisteeseen että olisin kuollut siihen paikkaan jos en olisi ystävällisesti kehottanut tätä tähdenlentoa tukkimaan turpansa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti