Nyt taitaa olla aika alkaa vähän henkisesti valmistautumaan siihen kulttuurishokkiin joka mua odottaa Suomeen palatessa. Osa niistä on asioita joita ei välttämättä tule niin ikävä mutta joiden puuttuminen tulee yhtä kaikki loistamaan poissaolollaan sitten kun niistä on tarpeeksi kaukana.
Kaiken kaikkiaan Jamaica Plain on ihan mukava naapurusto asua ja koen tän kovinkin leppoisana ja saattaakin olla parhaimmasta päästä Bostonin lähiöistä. Jotkut asiat mitkä on täällä täysin hyväksyttäviä ja ihan arkipäivää, ei välttämättä ole jotain mitä näkee Suomessa jatkuvasti. Jos nyt vilkaistaan esim ihan tähän parin korttelin säteelle niin sieltä löytyy jo:
- Crackhouse (semi rauhallinen laatuaan kuitenkin -- korkeintaan lähistöllä lojuu toisinaan huumeruiskuja ja ovella istuskelee välillä vähemmän freesiä porukkaa).
- Mozart Street Gang (Mozart Street on tästä meiltä lähin poikkikatu. Mä en tiedä siitä jengistä kovin paljoa koska viime aikoina on ollut rauhallista mutta tiedän että se on olemassa. Yhä silti päivittäin ainakin pari kyttäautoa on lähistöllä päivystämässä kaiken varalta).
- Valekampaamo (kampaamot on kaikkein suosituimpia frontteja. Satuttiin seisomaan tämän kyseisen edessä yks päivä hitusen kauemmin kuin normaali ohikulkija koska pohdittiin onko sen vieressä oleva tietokoneenkorjauspaikka vielä olemassa ja eikö sieltä pelmahda motivoitunut bisnesmies kysymään "What do you need?").
- Yöllä parvekkeelta kuuluva kolina on todennäköisemmin murtovaras kuin ikkunaan osuva oksa.
- Kaikenlaiset pamaukset on todennäköisimmin lähtöisin aseesta.
Eilen meidän jääkaapin päältä löytyi kaksi kuukautta sitten Elliotin mulle lähettämä kirje joka sisälsi postikortin. Auki revittynä. Luultavimmin joku yläkerran asukas on nähnyt sen, luullut onnittelukortiksi jotka joskus sisältää käteistä, tullut meidän keittiöön ja viskannut jääkaapin päälle josta sitä ei heti löydä.
Koko Bostonissa asumisen ajan isoissa ruokakaupoissa käynti on tehnyt mut aina vähän surulliseksi ja syy siihen on pakkaajat. Toisten ruokaostosten pakkaaminen on varmaan yksi alhaimmista hommista. Kamalinta on kun näkee siinä hommassa vanhuksia tai raskaana olevia naisia tai ihmisiä joista näkyy ettei se ole väliaikaista. Jotenkin ihan sekin että laittaa jonkun pakkaamaan omat ostoksensa on jotain mihin en ole tottunut vieläkään. Vielä pahempaa on kuitenkin jos yrittää auttaa koska yhtä hyvin voisit sanoa pakkaajalle päin naamaa: "Sua ei tarvita." tai "Et osaa tehdä oikein."
Ihan yleisesti oon oppinut pieniä kirjoittamattomia sääntöjä siellä täällä ja luulen että niistä poisoppiminen vaatii eniten totuttelua Suomeen palatessa. Niitä kirjoittamattomia sääntöjä on ihan joka kulttuurissa -- mikä on hyväksyttävää, mikä ei, miten tulee toimia, miten suhtautua, kaikkea pientä. Pientä mutta suurta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti