Mä leivoin eilen tosi maukkaan ja eksoottisen perinteisen eteläafrikkalaisen pannukakun. Tässä kuva.
Mentiin tossa naimisiin. Niin no, mitä sellaisesta nyt kirjottaa. Toiset perustaa oman erillisen blogin kaikkia hääasioita varten kosinnoista lähtien, niistä joissa itketään polvillaan accapella-mieskuoro taustalla raitapaidoissaan (vai oliko se se synttäri-image..?). Mä sen sijaan oon ihan iloisesti repinyt tekstiä irti ties mistä turhuuksista ja sitten kun yks elämän tärkeimmistä päivistä koittaa niin tulee seinä vastaan. Mä oon kauan harkinnut mitä hienouksia keksisin tänne, miten isot uutiset ilmaisisi näyttävästi ja arvonsa mukaisesti.
Kelailin ja kelailin niin pitkään että lopulta koko jutusta meni maku. Sitten rupes harmittaa. Sitten aloin miettiä että onpa typerää. "Arvonsa mukaisesti"? Mitä sekin tarkottaa. Meidät vihittiin maistraatissa, juttu kesti 15 minuuttia ja sen jälkeen mentiin limulle ja se tuntu just oikealta. Me ollaan nyt naimisissa. Se asia on yksinään niin jees ettei sitä tartte edes hienostella. Se eteläafrikkalainen pannukakku puolestaan oli todellisuudessa plörinäksi mennyt pullataikina. Ei tullut korvapuusteja vaan mitä epäesteettisin pullalevy, jolle Brett keksi antaa hienon nimen ja hups vaan, johan maistui. Meidän avioliitto maistuu jo valmiiks ihan tarpeeks hyvältä. Vaikka tää olikin lähtöisin siitä faktasta, että mokominakin eri maiden kansalaisina ollaan nyt siinä pisteessä, että me ei voida olla yhdessä jos ei olla naimisissa, niin uskokaa tai älkää, ollaan molemmat huomattu että tää on muuttanut asioita todella paljon tunnepohjalla. Ekaa kertaa ikinä ollaan nyt todella yhdessä eikä enää tarvitse koko ajan laskea päiviä että koska mun pitää taas poistua maasta.
Mutta onhan tää nyt perkele. Tässä sitä ollaan sormukset sormessa herrana ja rouvana. Kuka olis arvannut? Jos Brett ei olis tullut juttelemaan mulle kadulla niin ei olis ollut mitään mahdollisuutta että me oltais tavattu jotain muuta kautta -- että joku olis esitellyt meidät tai oltais päädytty samoihin piireihin tai jotain. Ei mitään mahdollisuutta. Ennen kun huomattiinkaan, molempien elämät oli vaivihkaa ottanut aivan uuden suunnan ja tähän mennessä ollaan päädytty kumpikin sellaiseen elämänvaiheeseen johon ei ikinä oltais uskottu päätyvämme. 6.8.2011: "Pitikin lähteä liian kauas ja törmätä miljoonista ihmisistä just siihen yhteen jonka olemassaolo tekee mun elämästä niin perkeleen hankalaa. Oi voi. Vitun rakkaus" Niin. Siitä ei pääse mihinkään etteikö tää olis hankalaa ollut, mutta jos täältä haluaa vanhana lähteä kokemusrikkaana niin mikä nyt ei elämässä hankalaa olis, paitsi ehkä lapsuus.
Ihan ilman mitään hienouksia, on vaan me ja se on ollut riittävä alusta asti, siitä asti kun vietettiin kaiket päivät kierrellen kahdestaan Bostonia sateessa ja oltiin kaks toisilleen vierasta ihmistä. Ei ole tarvittu accapella-kuoroja, itketty ollaan ihan ilman niitäkin. Mihin on tultu? Omasta puolestani voin sanoa että vihdoin ja viimein suunta on oikea ja mulla on sellanen olo että tulevaisuudesta tulee hyvä. Elämästä tulee hyvä. Mukaanlukien toki kaiken maailman vaikeudet. Mä oon täysin valmis niihinkin.
Vaikka se että me ylipäänsä tavattiin, oli luultavasti kohtalon oikku niin turha kai on uskotella että tämä avioituminen mitään sattumaa oli. Todellisuudessahan kaikki johtuu siitä että loppukesästä olin häissä ja nappasin morsiuskimpun. Olisi naurettavaa yrittää väittää että ihan sattumalta olin sitten seuraava avioituja. Kyllä se varmasti oli ratkaiseva tekijä. Erityiskiitokset siis pikkuserkulleni Hannalle! Hienosti tähtäsit mun jalkojen juureen.
Niin joo ja melkein unohtui, eihän ne isot uutiset vielä tässä ole! Kiesus. Kymmenien tiedustelujen, puheluiden ja sähköpostien jälkeen todettiin että meille paras vaihtoehto on tulla Suomeen. Ihan muutaman viikon päästä. Niin, ja vielä ihan useammaksi vuodeksi. Tästä asiasta on niin paljon ajatuksia ja mielipiteitä että se onkin sitten jo toinen tarina.
Tällasta se on. Naimisiin ja limulle. Semmosta mun elämä on, ja se sopii mulle oikein hyvin.
Tää oli ehkä paras oodi rakkaudelle ikinä.
VastaaPoistamä ehkä rakastuin just elämään.
VastaaPoistaihanaa, tulette tänne <3
Ihanaa! <3
VastaaPoistaTässä Brettin anopin kommentti: Tervetuloa sukuun ja toivon, että saat kiinni siitä, mikä täällä Suomessa on hyvää ja syvää. Saattaa kestää oman aikansa, mutta toivon, että jaksat. Ollaan välillä vähän mölöjä ja sisäänpäinsuuntautuneita, mutta se on vähän niin kuin meidän kesä ja talvi: kesällä ollaan sosiaalisia ja lämpimämpiä, talvella ollaan talviunessa ja odotetaan aurinkoa.
VastaaPoista