Me muutetaan New Yorkiin kesäkuussa. Nyt sitä kulttuurishokkia tänne vaan, on jo odoteltukin.
Ihmettelen tässä mihin mun identiteetti mahtoi mennä kokonaiseksi vuodeksi. Kirjotin joskus siitä miten Suomessa ollessa tuntuu aina että joku olis jotenkin vialla ja just se määrittelemätön muuttuja, asia X, on syönyt miestä vuoden päivät. Toisaalta täällä on niin turvallista ja toimeentulo on ollut niin taattua että ei voi olla harkitsematta jäämistä. Onko tää nyt muka sitten niin kauheeta. Näinhän vois elää vaikka kuinka kauan ja olla täysin fine. Sitä paitsi kesäkin on tulossa, ei sillon ainakaan mikään ole perseestä. Kyllä ne talvet kestää vaikka hampaat irvessä (mikä onkin aika osuvasti sanottu) kunhan on varmasti katto pään päällä.
Siinä se ongelma onkin. Mä oon niin turtuvaa tyyppiä että tarviin sitä potkua persuuksille, sitä että on pakko heittäytyä ja antaa niiden asioiden tulla mitkä on tullakseen. Huomaa aika hyvin että nyt kun on tasainen toimeentulo, on työsopimukset ja vuokrasopimukset, auto ja asuntolaina puuttuu vaan, sitä stressaa asioista paljon isommin. Ei mulla ennen olis ollut mitään ongelmaa jättää taas kerran kaikki ja muuttaa New Yorkiin. Sitähän mun elämä oli, reissaamista ja ilmapatjoilla nukkumista. Oi, se oli ihan parasta! Niin parasta että siihen ajatusmalliin takaisin pääseminen on taistelun arvoista. Ja edellyttää varmaan aika monta shokkitilaa kun on edenny väärään suuntaan näin kauan. Tuntuu jotenkin syylliseltä kun ihmisten kanssa puhuu ja ei ole oikeita vastauksia kysymyksiin kuten "missä meinaatte asua?", "onko teillä jo töitä?", "mutta entäs opiskelu?" ja "mitä vittua?". Vaikka eihän me siellä kadulle meinata jäädä, jotain self rispektiä sentään löytyy. Tärkeimmät asiat on kuosissa ja vähemmän tärkeät tulee sitten perässä.
Ainakin itelleni oon tehny sellasen palveluksen että suhtaudun tähän toistaiseksi -menetelmällä. Muutetaan toistaiseksi. Jos näyttää siltä että paremmin ei vois mennä, sit niillä mennään. Katsotaan mitä tapahtuman tulee, ja jos ei tule mitään niin sitten tapahtuu varmasti jotain muuta. Tästä tämänhetkisestä ei ainakaan tule yhtään mitään, ja sen takia on muutos paikallaan. Tiedän vaan että tuun hulluksi jos jään boksin sisälle ja X nakertaa mieltä.
Yks mun suurimmista unelmista on käymässä toteen ihan hirveän taistelun jälkeen. Ehkä kannattais keskittyä siihen ajatukseen noin niinku ensisijaisesti.
Ja valo tuli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti