Ikkunasta kuuluu sekaisin jotain random rummutusta ja 80-luvun klassikkoja radiosta soitettuna. Tää päivä on ollut ihan kauhea ja stressaava, ollaan juostu 3 tuntia asioilla (niin. sateessa.) kun yllättäen yksikään mun kolmesta pankkikortista ei toimi ja piti saada vuokra maksettua. Se saatiin nyt onneks hoidettua PayPalin kautta mut ei vieläkään tiedetä varmasti tuleeko ne kortit toimimaan. Nyt on mieli liian väsyny olemaan edes huolissaan koko asiasta, ja otettiinkin just päivän toiset torkut (kello on siis 4 iltapäivällä). Tänään herättiin kuudelta, käytiin kaupassa ja mentiin uudestaan nukkumaan ysiltä.
Meidän kämppä on ihan huippu, siistissä kunnossa ja mukavat sängyt ja just mitä toivottiinkin. Asutaan Brooklynin Bushwickissa ihan keskellä kaikkea -- löytyy baareja, metro, paikallisia alkoja, ruokakauppoja, pesuloita rautakauppoja kodinkoneliikkeitä kahviloitaravintoloitakampaamoita. Löytyy myös alakerran bändiharkat (avoinna yleisölle) kello 11 illalla. Vaikka laitettiin ikkunat visusti kiinni niin silti jouduttiin tunkemaan vessapaperitolloja korviin.
Vieläkin pienoinen kriisi päällä eilisestä kun kaikki tapahtui jotenkin niin nopeesti. Lennot meni oikeestaan tosi leppoisasti Pingua ja Fantastic Mr. Foxia katsellessa. Reykjavikissa tunnin vaihto eli käytännossa juostiin koneesta toiseen. New Yorkin JFK:lla odotti mun kammoksuma secondary customs, jossa oon viettäny aikaa useammankin kerran viime vuosien aikana hiillostettavana jopa 4 tuntia. Olin varautunu tällä kertaa pahimpaan ja se oli ollu mun suurin huolenaihe koko muuttoprosessissa. Loppujen lopuks koko "kuulustelun" ainoa kysymys oli että mihin osoitteeseen haluaisin että lähettävät mun Green Cardin...!
Yhtäkkiä oltiinkin jo ulkona tilaamassa taksia. Ja sit oltiinkin jo perillä. Sillon oli kummallinen olo, eikä välttämättä edes hyvässä mielessä. Oli jonkinmoinen shokkitila päällä täysin uudessa ympäristössa ja alkoi pelottaa kaikenlaiset vastoinkäymiset tulevaisuudessa että miten niistä selviää. Nyt tietty ku on saanu nukuttua, tuntuu jo paremmalta ja tiedostaa sen että toki siihen menee aikaa ennen ku alan ajatella tätä kotina. Tätä on odottanu niin kauan ja rakentanu kaikenlaisia mielenmaisemia, mutta en halua asettaa liikaa paineita itelleni tai mennä siihen lankaan että petyn kun jotkut niistä maisemista muuttuu matkanvarrella. Toistaiseks, ainakin ekojen päivien ajan, annan itseni nauttia niistä pikkujutuista joihin tämän hetkisellä aivokapasiteetilla kykenee. Kuten Dunkin Donutsin ylisokeroidusta jääkahvista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti