City of presidents: hei sitten

Ai ai aii ai ai aii se on hyvät ystävät MARRASKUU juupajuu. Syksyn merkit ilmassa ja kotiutuminen taas jo aika pitkällä. Nykistä vielä sen verran, et viiminen ilta oli aika loistava. Hengailtiin vaan hostellilla aussipoikien Travisin ja Beaun, sekä niiden "kämppiksen" Jamalin, ja Jessican ja Olivian kanssa ja juotiin karpalo-7up-vodkadrinkkejä. Opetin Travisille ja Olivialle perus pelikortti-juomapelin, jota on Suomessa usein tullu pelattua. Otettiin osittain katto haltuun ja osittain hengailtiin sisällä, pelattiin alakerrassa pingistä ynnä muuta. Mä taisin kyllä sammahtaa ekana Olivian jälkeen -- jolle juomapeli ei ollut turhan lempeä -- tosin mun tapauksessa kyse oli aika pitkälti vaan yleisestä väsymyksestä ja jatkuvasta liikkeelläolosta. Seuraavana päivänä menin sinne museum of natural historyyn ja oikeesti voin sanoa et se kyllä kannatti... se mesta oli niin valtava ja niin upea et ei oo moista nähty. Kaikki isoa ja hienoa ja uskomatonta, SUOSITTELEN ehdottomasti se on nähtävä jos nykissä liikkuu jonain päivänä. Ei sitä turhaan ylistetä.


Sit kävin viel central parkissa museon jälkeen kun oli luppoaikaa ennen bussia ja jalat oli kipeinä museon jäljiltä. Siel oli se maraton samaan aikaan ja näin vähän sitäkin, tuskin tosin prosenttiakaan niistä kymmenistä tuhansista juoksijoista mutta jotain. Ehkä just ja just sen verran et saatan sanoa olleeni tavallaan katsomassa maratonia. Central Parkin jälkeen oli jalat vielä pienempää silppua ja alkoi pikku hiljaa oikeen polttelemaan jalanpohjat. Mainitsinko jo että mulla oli myös koko viikonlopun kantamukset siinä kylkiäisenä koko ajan. Sit ku pääsin Penn Steissille niin mun ei annettu istua maassa koska kuulemma tulisin kipeäksi. Toivon et se siivooja joka mua kielsi ois vaan sanonu et hei et saa tehdä noin. Olis tehny mieli sanoa et jos nousen ylös, saat siivota mun jalkojen jämät tästä ja flunssa ois luultavasti pienin harmi siinä kohtaa. Nousin kuitenkin kiltisti ylös, enhän halunnut uhmata ah niin vaikutusvaltaista aseman kadunlakaisijaa, ja menin sisälle istuu. Bussi oli sit melkeen tunnin myöhässä joten sain seisoskella vielä vähän lisää, mut onneks mun takana jonossa oli tosi kaunis ja hauskan oloinen musta pariskunta jotka nähtävästi oli menossa naimisiin niin hymyilytti. No tulihan se  bussi sieltä lopulta ja pääsin viiden tunnin päästä kotiin lepuuttamaan kuollutta kehoani.

NY jäi siis taakse ja siihen asti kunnes taas kuulen kutsuhuudon sieltäpäin niin kuulkaahan, täältä tullaan! Siihen asti, omppuseni, näkemiin.