O-ou

Mua huolettaa. Joku on muuttunu. Mun rakkain pipo joka on edustanu mun minuuttani ties kuin kauan, ei enää nappaa yhtä paljon ku ennen. Havahduin siihen aamulla ku uloslähtiessä olin laittamassa sen päähän mutta lähdin mielummin ilman sitä ja tajusin et monina päivinä on käyny sama juttu. Lähen kotoa mielummin ilman pipoa ku sen kanssa. Ennenkuulumatonta... Jotain tosi radikaalia on meneillään.


Ei niin pahaa ettei jotain hyvääkin. Itse asiassa pariki hyvää asiaa. Korisharkat meni hyvin maanantaina, jaksoin painaa enemmän tai vähemmän täysillä koko treenien ajan ja en oo enää läheskää niin hukassa ku alussa kun piti viel muistella et mikä homman nimi onkaan. Sihti parantunu, osaan paremmin hakea paikkaa ja noit perusjuttuja. Ja ennen kaikkea: mun nilkka jaksoi semi hyvin koko puoltoistatuntisen. Paskoin sen viime kesänä kahdesti - molemmat kerrat festareilla - ja se ei oo vieläkään oikeen kunnolla parantunu. Eniten se vaikuttaa tosin kävelyyn eli väsyy tosi helposti jos vaikka tunninkin kävelen putkeen mikä on suoraan sanoen vittumaisinta tähän hetkeen ku tekis mieli kävellä vaikka koko päivä tutustumassa täysin uusiin paikkoihin ja sitä aikaakin ois. Ja treeneissä oon aiemmin joutunu jossain kohtaa vetäytyy ku nilkka alkaa valittamaan liikaa. Mut tällä kertaa niin ei käyny joten sormet ristiin et tää nyt tarkottais sitä et se lähtee parantumaan oikeen kunnolla.


Jauuu meen Halloweeniks Lontooseen. Taas Olivian ja kumppaneiden luo Willesden Greeniin vajaaks viikoks, ne pitää siellä lauantaina bailut. Samassa mestassa olin tossa kesäkuussakin ja kirjotinki siitä jotain keskeneräistä tänne mut poistin sen en tie miks. Ehkä halusin alottaa puhtaalta pöydältä Bostonin jälkeen... Niin. Lontooseen. Ajoitus on semi täydellinen senkin takia et meen kattoo samalla reissulla Against me!tä JEA liput joku 14 puntaa ???


Ei nyt iloita liikaa kuitenkaan, haluan kunnioittaa mun uskollisinta pipoa kun sillä on vaikeaa ja mun uskoni horjuu. Me selvitään tästä yhdessä.

Lausanne nightlife

Tähän väliin - ennen ku taas tapahtuu jotain mistä haluaisin kirjottaa ja nää tekstit venyy romaaneiks - viime lauantaista, jolloin tehtiin pikku retki Lausanneen (toinen kaupunki tässä lähellä) illaks. Kuulin et siellä on aika hyvä iltameno vaikka se onkin väkimäärältään aika paljon pienempi ku Geneve. Päästiin lähtemään aika myöhään, Misha tuli eka meille ja juotiin yhet bisset, ja sit siinä kymmenen aikaan alettiin tekee lähtöä -- Sarin huolenpidon ansiosta pieni punkkupullo kourassa. Mitäs junamatkasta tulis ilman sivistynyttä lasillista?? Matka siis meni melko joutuisasti ja Lausannessa treffattiin asemalla sellaset Valentin ja Nina. Valentin asuu Lausannessa ja Ninan olin jo tavannukin edellisenä päivänä, se asuu kans Genevessä. Se on luultavasti blondein ihminen ketä oon tavannu. Misha oli jo varottanu siitä et se on täysin blondi, vähän hidas, hienojen autojen perään ja noin. Mut se menee jo niin yli et se ei oo enää edes ärsyttävää, eli ei mikään tusinablondi vaan siitä viel överimpi. Ja suurimman osan ajasta se on vaan hauskaa ku Nina tajuu sen itekin ja sil voi ihan sanoo et hei nyt oikeesti mitäää skarppaa vähän hahaha. No joka tapauksessa, päädyttiin siellä yhelle aukiolle johon tuli kans semmone Patrick ja alottelut siinä viidestään sitten. Vieläkin nauran yhtä tapausta ku Valentin jotenki mokaili yhessä vaiheessa kaiken, se kaato juoman mun laukun päälle, yritti sytyttää röökiä ja onnistu siinä heittämään sytkärinsä parin metrin päähän ja ties mitä viel, johon Nina sanoi "Well I suppose it's just not Valentine's day... pa-dam-pam-pssh!" Haha ja myös koitettiin puhua toistemme aksenteilla. Olin ajatellu et ranskalaisella aksentilla ois hyvin vaikeeta puhua englantia mut kyllähän se loppujen lopuks sit luonnistukin aika hyvin. Hauskaa oli.


No jatkettiin siitä Jagger's baariin josta tykkäsin kovasti. Siel soitettiin rockia ja vanhoja diskoklassikoita, ja sielläki lattia oli tahmanen. Tää näyttää olevan merkki hyvästä baarista... jos on tahmanen lattia... No joo, oltiin siellä johonkin kahteen asti ja mentiin siit sit vähän matkan päähän Buzz-baariin. Heti ku pääsin sisään olin et herrajumala mä en tänne jää. Ensinnäkin se musiikki oli just niitä maailman eniten luukutetuimpia tän päivän nightclub-tanssibiisejä, jotka on jokainen kuullu ainakin sata kertaa, ja jotka mä olisin voinu jättää kuulematta sitä ekaakaan kertaa. Lisäks se oli ihan täynnä ja vielä ärsyttävän näköisiä ihmisiä. Mä sanoin heti et okei ei, eieiei tänne ja meinasin kääntyä pois heti kättelyssä mut sit taas Misha ei niinkään ollu tykänny siit toisesta ja se halus jäädä tänne ja ku rupesin miettii ni se oli ollu kolme tuntia siel toisessa mis mä olin tykänny olla niin kai nyt voisin hetkeks aikaa jäädä Buzziin ja näyttää siltä et mul on kivaa ku kuitenki arvostan sitä et se, ja muutkin, oli jaksanu olla Jagger'sissa. No eihän siitä tietenkään mitään tullu. Ei vaan pysty feikkaamaan et olis kivaa jossain tollasessa paikassa mistä tekis mieli sännätä ulos niin äkkiä kun pääsee joten sanoin sit Mishalle et okei, mul ei oo lainkaan kivaa täällä, mä meen takas Jagger'siin mut voin mennä yksin et siin ei oo mitään ongelmaa. Ja ei oikeesti ollu. Mä en tiedä oonko koskaan menny tolleen yksin mihinkään baariin et tiedän valmiiks et siel ei tuu olee tuttuja keneen vois törmätä ja se tuntu aika siistiltä. Varsinkin nykireissuilla tein tota aika paljon et menin yksin johonkin (en baareihin siellä koska en päässy mutta) ja oon vähän kaivannu sitä. Ja siis jestas, ei sitä yksin kuitenkaan jää. Mulle tulee tollasesta just se tietty reissufiilis.


Ton illan seurue oli totta puhuen kaikki melko erilaisia ku mä. Toisaalta miten sen sit luokittelee; musamaku? Pukeutumistyyli? Öö öö öö kuka tykkää porchesta, ketä sit taas ei kiinnosta autot vittuakaan??? Mut mitä siitä. Mä tulin noiden kaa hirmu hyvin juttuun ja loppujen lopuks ne sit kuitenki oli samanlaisia. Tää on ollu aika tärkee asia hyväksyä. On ihan mahdoton saada kontakteja (jos yhtään välittää laadusta) uudessa ympäristössä jos tuomitsee toisen tollasten asioiden perusteella.


Lueskelin muuten tässä noita vanhoja juttuja Bostonista. Aika siistiä oikeestaan palauttaa muistiin kaikkia mietteitä siltä ajalta; muistellen et sillon ne ajatukset ja ideat on tuntunu ihan diipadaapa puheelta, huomaten et ne lopulta tuli jäädäkseen, ja tajuten että ajatusmaailma joka joskus tuntu hankalalta sisäistää, alkaa olla mulle jo perussettiä. (Helvetin pienellä muuten fontti siellä back then, huomasin... pitänee korjata asia...) Mä tykkään puida kaikkia tällasia, ja nyt jälkeenpäin huomaa et niitä on kivaa myös lukea ku ainakin ite huomaa eron nykyhetkeen. Sen takia nääkin tekstit ei käsittele ainoastaan tapahtumia ja tilanteita; kuka jaksaa lukea sellasta "aamulla heräsin sitten söin aamupalaa sitten menin kauppaan sitten menin baariin sitten oli kivaa"? Tai no joo kyllä varmaan monikin, riippuu sisällöstä mut nää mitä mulle täällä tapahtuu ei oo kuitenkaan mitään historiallisia käänteentekeviä tapahtumia, joten mielellään lisäilen vähän mielentiloja ja jottai mausteita sekaan. Totta puhuen kyllä, mulle henkilökohtasesti aika monikin asia jota mun tekstit on käsitelly on nimenomaan ollu melkoisen käänteentekevä.

Eka bisneksii, sit roistoelämää

Keskiviikkoiltana oli meijän korisjoukkueen matsi. Mä en kuitenkaan pelaa niissä ja joudun ennen seuraavia treenejäkin hankkimaan lisenssin, mut olin kuitenki ajatellu mennä kattomaan ja kannustamaan ku muut pelaa ja olin pyytäny Mishanki seuraks. Käytiin ostaa yhet Budweiserit mielessä sivistynyt naukkailu järven rannassa pelin jälkeen, mut me ei sit kuitenkaan päästy lopulta koko matsiin koska eksyttiin... College Montrbillant (siellä harjotellaan ja pelataan) on semmosen kymmenen minuuttia siitä mis tavattiin illalla ja suunnistus oli aika pitkälti mun käsissä. Mut ei voi mitään hitto ku hitto ku hitto ku lähettiin kävelemään oikeeseen suuntaan ihan ja yhtäkkiä näyttiki olevan täysin mahdotonta kääntyä vasemmalle ja jatkettiin vaan suoraan eikä lopulta enää tiedetty missä ollaan ja oltiin jo valmiiks myöhässä joten luovutettiin ja suunnattiin suoraan järvelle. Ihan törkeen upeen näköstä muuten. No ei mitää siel istuskeltiin joku tunti ja jauhettiin.


Seuraavana aamuna mentiin Plainpalais-puistoon pelaa sulkapalloo, on viel niin lämmin et voi pelata nurmikolla paljain jaloin ja oli ihan sikahauskaa. Täytyy kyl sanoo et Misha on kyl hyvä tyyppi. Aika pitkälti oon koko viikon ollu sen kaa. Todella mukavaa. Sit sain tietää et se pitää sellasta au pair -välitystoimistoa ja mulle ei koskaan oo tullu edes mieleen et tosta vaan voi alkaa tekee jotain tollasta. Siis että sil on vaan nettisivu ja se ettii au paireja jotka ettii perheitä ja vice versa, saattaa ne yhteen ja saa rahaa siit. Ja et se jopa toimii ja se on tienannu sillä. Ja se pyys mua messiin pyörittää sitä. Silleen et autan vaan siin perheiden ja au pairien ettimisessä ja Misha hoitaa loput. Toisin sanoen näyttää siltä et meistä saattaa tulla myös työkavereita. Tai totta puhuen et siitä tulis mun pomo mut työkaveri kuulostaa ystävällisemmältä. Ja jos hyvin käy, saan tästä lisätienestiä. Jos käy vielä paremmin, meistä tulee uus Virgin ja vuoden päästä tienataan jo miljoonia.


Tota, musta tuli myös lurjus täysin vastoin tahtoani ku varastin vahingossa koripallon. En tarkottanu. Mä olin kunniallisin aikein ostamassa palloa ku mulla ei täällä viel ollu ja löysin kohtuuhintaisen, se oli joku 14 frangia eli ei todellakaan paljon, jonkun kymmenen euron tienoilla. Urheilukauppa oli kolmessa kerroksessa ja olin jonottamassa alakerran kassalla mut siinä oli jonoa niin päätin mennä yläkertaan kattoo jos siellä pääsis vähän nopeemmin. Otin liukuportaat ylös (olin tullu alas toista kautta) ja yhtäkkiä löysin itteni kadulta pallo kädessä. Vähän turhaa ehkä ku se oli niin halpaki, mut no mitä siin sit enää voi muuta ku heittää tietty sukan päähän ja lähtee pinkoo niin kovaa ku jaloista pääsee. Pallo paidan sisälle ja menoks sireenit perässä vinkuen.


Tuli perjantai. Sain postia. Mutsi lähetti paketissa mm. pari Aku Ankkaa ja käännettyäni sivua: tu-tumm, "Don Rosa Suomeen!" Katoin aikataulua koska se on ja missä ja tajuan siinä et 25.9 on viiminen päivä, katon kännykän kalenteria ja se 25. on tänään. Miks tää on big deal? Otetaas vähän takapakkia eli täällä taannoin mainitsin suunnittelevani tatskan jatkamista ja kirjottaneeni Rosalle mut ilmeisesti kirje ei koskaan päässy perille koska perästä ei kuulunut. Mahdotonta edes olettaa ettei sitä simppelisti napannut koska se on niin siisti ja mun kirje oli niin hyvä. Enkä muutenkaan niin mene takuuseen tosta postin kulusta Amerikassa. Asiaan: Sydämeni särkyi ensinnäkin sen takia et mä en itse ole siellä, ja toiseks sen takia et sain tiedon tästä liian myöhään koska olisin voinu nakittaa jollekin sen kirjeen toimittamisen herra Rosalle. Synnytin siinä aikani ja kerroin Sarille mun vitutuksesta ja sitten selvis ettei tänään olekaan 25. vaan 24! Mun bitch kännykän kalenteri oli väärässä. No ei mitää tuumasta toimeen ja puhelua Helsinkiin. Loppu hyvin kaikki hyvin: posti kulki sähköisesti ensin Akateemisen henkilökunnalle ja sieltä lupasivat toimittaa sen perille. Ja tällä kertaa on syytä olettaa et se todella on päässy perille tai mun uskoni Akateemisen kirjakauppaan heikkenee rajusti ja se usko on kuitenkin aika syvä.

smiiiiileeeeverybodyJOOJOO

Nooo niin tässä kun ollaan vähän saatu lämmiteltyä niin voinkin kertoa viime viikonlopusta ja nyt sitten alkuviikosta; Perjantaina oltiin sovittu porukalla et nähdään siellä ja siellä kymmeneltä ja siinähän kävi sit niin et meitsi venailee siellä ensimmäiset 20 minuuttia yksin ja sit siihen tulee sellanen Karen jota en ollu ennen tavannukaan ja muut tulee kello 11. Vähän oli vittumaista odotella siellä ja kaiken lisäks ne oli juonu jo aika reippaasti vaikka plääni oli korkata viinit siinä järven rannassa ja sit mennä baariin vasta myöhemmin. Totta puhuen ei se oikeestaan edes ollu niin vittumaista, meil oli Karenin kanssa ihan hauskaa juodessa mun 1.75 frangin viinejä. Seki skotlannista. Mut ajatus on tärkein, ois kohteliasta olla ajoissa. Tai ei saatana ehkä tää mun viime tekstin "kohteliaisuuden määrä alussa alkaa jossain vaiheessa vähän ottaa päähän" on kulkenu grapevinea pitkin huomaavaisten korvien kuuloetäisyydelle. Sitä saa mitä tilaa...


No mentiin sit kaikki porukalla yhteen irkkupubiin ja siinä jonkun aikaa istuskeltua -- EI nyt täytyy kyllä kertoa ku ottaa niin pannuun: "SMILE!!!" -kuvat. Niitä täytyy tunkea ihan joka saumaan ja kaikkien kanssa täytyy ottaa niitä perkeleen yhteiskuvia, kilistää samalla ja sit kaikki on niin kavereita ja tää ilta ei unohdu ikinä ja lalala.. Voisin laatia pitkän luettelon siitä mitä kaikkea mätää niissä on. -- sain houkuttelevan tarjouksen lähtee hip hop/reggaebaariin Hollyn ja islantilaisen Katrinin kaa. Katrin oli viime viikonloppunakin ja vaikutti kelpo mimmiltä kyllä niin lähdin sit niiden kanssa kolmestaan ja tuli niin mukava fiilis siinä matkalla ku noi on kummatkin vähän enemmän siihen suuntaan mitä mä. Joo on noi muutkin tytöt ihan hauskaa seuraa ja noin mut en oikeen pysty samaistumaan tai connectaamaan niin hyvin. Mut Katrinin ja Hollyn kanssa oli oikeen lepposaa ja se baari mihin mentiin oli just sellanen mitä olin kaivannu mut mitä pelkäsin et mahtaaks täältä löytyä ollenkaan. Siel oli jotain livehässäkkää, joku räppäämässä, jossain kohtaa oli breikkipiiri, lattia oli tahmainen ja siis sellanen vähän kellarimeininki. Tykkäsin hirveesti mut ei me siellä sit kauan ehditty olla ku oltiin tultu paikalle aika myöhään niin lähettiin siitä sit kävelemään kotia kohti. Pitää kyl mennä käymään uudelleen, oli mun kamaa. Toisin ku noi täyteen pakatut korkokenkä-bling bling-drinkit16franggii-nightclubit mihin myös välillä on koitettu houkutella. Ei kiitos.


Totaa nooin puhutaans sit tästä päivästä, jonka sana on ilmeisesti aktiivisuus ku oon ollu koko ajan liikkeessä... Aamulla kello 10 olin sopinu tapaamisen sellasen Mishan kanssa jonka kaa oltiin mietitty et vois joskus käydä heittelee jossain ja mentiin kahville ja mulla ei oikeen ollu mitään odotuksia tai mitään, ajattelin vaa et no joo ihan kiva saada joku palloilukamu niinku treenien ulkopuolellekin mut päästiinki puhumaan koriksesta vasta ihan lopussa. Tultiin ainakin toistaiseks hirmu hyvin juttuun ja oli hauskaa niin sovittiin nyt sit saman tien et mennään heti torstai-aamulla yhteen puistoon pelaa sulkapalloo ja viettämään aikaa (ehkä päästään koriksen pariin sit kun saadaan hankittua pallo, niin joo se tosiaan olis ihan näppärä tarvike siihen lajiin) ja puhuttiin myös et perjantaina sitä vois vaikka lähteä bbbaanalle ja bbbaanalla meinaan jazz-reggae-baaria josta Misha kerto mis on kuulemma hyvä rento meininki. Juupa juu ja iltapäivällä kävin vähän kaupoissa tuolla ja hoidin ruokaostokset sekä puunasin isokylppärin priimakuntoon ja tein safkaa. Sit olikin jo aika hakea Nelson ja siis kyl täytyy sanoa et tää on välil aika rankkaa duunia oikeesti. Tänäänki mm. katoin sohvalla frendejä nukkuva vauva sylissä.


Niin ja aamulla leikkasin tukan. Tuli vihdoin "fuck it" -hetki tässä hiustenkasvattamisprojektissa, joka on nyt kestäny vähintään sen kolme vuotta ja joka aina tyssää siihen "fuck it" -hetkeen. Kyllä siitä se 10 ellei 15 senttiä lähti. Tällä hetkellä R jota tunnen on 100% Relief. Toisaalta kokemuksesta tiedän et se toinen R tulee aina vähän myöhemmin (jos et ymmärrä, häpeäsivistymättömyyttäsi ja katso killbill2).

moi, mikä sun nimi, okei, mä muutin just viikko sitte tänne ai jaa no mitäs siel, joo joo tällasta

City of presidents -blogi jatkaa kulkuaan vähän uudessa muodossa ja uudella nimellä. Blogin nimi 1202 tulee simppelisti suuntanumerosta. Mietin toisena vaihtoehtona "the city of residents" jumalattoman ovelaa, eikö? Mutta päädyin nyt kuitenkin tähän. Jos joku on toista mieltä, niele tappiosi nilkki (tai tee valitus). Vanhat jenkkitarinat säilyy kyllä tuolla ja uutta puskee tähän samaan. Olin melkein jo perustamassa kokonaan uutta blogia sveitsi-elämää varten ja meinasin alkaa kirjottaa englanniksikin mutta muutin mieleni mm. sen takia et suomeks voin huoletta kirjottaa puuta heinää esim. ihmisistä keitä tapaan ilman et pitää ottaa huomioon et mahtaako ne joskus päätyä lukemaan tätä. Ei vaan puuta heinää taitaakin olla et valetta..? No, sitä en aio alkaa kirjoittaa. Anyway, aloitetaan: Et se olis sit niinku bònjyyr sàlyyy. Tylsät faktat eka pois alta niin hauska voi alkaa.

-Genevessä

-Au pair

-väh. 6kk

Siinä ne. Viikon oon jo ehtinyt olla, asettautua ja vähän totutella uuteen elämääni ja täytyy sanoa ettei vaikuta lainkaan hassummalta! Asun melko keskustassa Sari ja Nelson -nimisten ihmisten seurassa (saattavat vilahdella kertomuksen jatko-osissa). Siis siihen nähden et eka viikko vasta alla niin oon ehtiny tekemään tosi paljonkin kaikkea. Ekana iltana olin yhdessä au pairien tapaamisessa Da Vinci -irkkupubissa, huom. erittäin urheaa ottaen huomioon et olin samana päivänä herännyt kolmelta aamuyöstä ja lentänyt Suomesta. Menin silti ja sain heti kavereita, siellä oli suurinpiirtein parisenkymmentä, ehkä vähän alle, tyttöjä siinä kymmenen vuoden ikähaarukalla. Nuorin tais olla 18 eli minäkin aika nuorimmasta päästä. Ehkä vanhin oli 27 yks Holly, johon kiinnitin ensin huomiota sen takia että sil oli huomiotaherättävä otsa joka vielä korostui ku kaikki sen hiukset oli vedetty siitä edestä taakse. Aloin jossain vaiheessa rupatella senkin kanssa (kaikki kun oli toisilleen semi-tuntemattomia niin tuli vähän jokaisen kanssa juteltua noita perus, hei, mikä sun nimi, mistä tuut, kuinka vanha, kauan oot täällä, blaa blaa noita perus tutustumistylsyyksiä) ja Holly paljastu ihan huipputyypiks. Se on skotti mikä tarkottaa sitä et aksentti on mulle vähän haaste ja pitää vähän olla skarppina mut nautin siitä sitäkin enemmän ku se puhe kuulostaa niin hauskalta et tulee hyvä mieli! Siitä sit lähdettiin pariin eri baariin ja jengi hajaantu, oli aika perus lauantai-ilta, ei mikään kreisihullun jees mut ihan hauska. Uusia mukavia ihmisiä, siin on vaan se et ku kukaan ei oikeen tunne toisiaan niin se kohteliaisuuden määrä alussa alkaa jossain vaiheessa vähän ottaa päähän.

Yks juttu mistä oon vähän helvetin innoissani on laji nimeltä koripallo joka tekee täällä toisen tulemisen mun elämään. Skidinä pelasin monta vuotta ja lopetin koska joukkue kehittyi siinä määrin et niitä treenejä olis ollu niin paljon ettei jääny enää aikaa kun oli muutakin elämää. Siitä asti on harmittanu et lopetin ja mua ärsyttää sellanen et tosi monissa just joukkuelajeissa on sellanen kaikki tai ei mitään -meininki et ei voi esim. pelata kohtuusmäärissä kivouden takia vaan verenmaku suussa professionaaliks tähdäten. Mut täältä nyt sitten löysin kansainvälisen naistenjoukkueen jonka kanssa olin treenaamassa maanantaina ja ihan hyvältä vaikutti niin tästähän se lähtee.

Ja tota noin, perussettiä toistaiseks. Bussikortin ja puhelinliittymän hankkimista ja semmosta, uuteen duuniin totuttelua vaikka ei se varsinaisesti mitään totuttelua tarvitse, olen kuitenkin aika kokenut lastenvahti ja poju on päivällä tarhassakin. Aamulla herään seiskan maissa, autan aamutoimissa ja saan näppärästi itsenikin siinä liikkeelle, ja iltapäivällä haen tarhasta bussilla ja sit touhutaan muutama tunti kotona. Pidän työstäni. Päiväsaikaan olen siis pääosin vapaana lukuunottamatta paria päivää kun Nelson ei mene tarhaan, ja teen kotihommia tai lähden ulos. Ihanaa on myös se et on aikaa harrastaa kaikkea kuten lukea, piirtää -- väsäsin yks päivä mun huoneeseen sellasen systeemin lampusta, kahdesta pöydästä, kalvosta ja papereista jonka avulla on erittäin kätevä piirtää. Sellasenkin parissa saa helposti tunteja vierähtämään ja aionkin ottaa rutiiniks ihan vaan keskittyä joka päivä joksikin aikaa siihen. Olin lauantaina yhellä ilmaisella piirustus-maalauskurssillakin tuolla landella, olin löytäny netistä sellasen englanninkielisen mihin kans tulee monentasoisia ketkä haluaa ohjausta ja opetusta siihen touhuun ja päätin mennä messiin. Kaikki siellä oli kyllä vähän vanhempia, sanotaanko 25-50. Ohjaaja Vincent antoi tehtävän kerrallaan ja sitten kiersi kattomassa ja antamassa neuvoja. Se oli tosi jees ja menen varmasti uudestaan. Ja ihan paras sauma harjotella myös maisemapiirtämistä joka ei oikeastaan oo koskaan erityisemmin ollu mun juttu mut siel oli niin kaunista vuorineen ja landeineen et motivaatiota ainakin löytyi.

Mä oon jotenkin ihan helvetin huono ottamaan kohteliaisuuksia vastaan tai ihan tykkään kyllä niistä mut en osaa suhtautua niihin. Erityisen tukalaa on yrittää kehua itseään kun mun mielestä se on vähän noloa. Siis mulle itselle tulee nolo olo. En tykkää esimerkiks esitellä mun piirustuksia tai paljastaa itestäni jotain taitoja mikä on sinänsä vähän outoa kun mua rupee hävettämään se että mä oon hyvä. Tavallaan ois ehkä ihan tervettä päästä siitä tunteesta eroon koska siinä ei ole mitään hävettävää mutta toisaalta mun mielestä on leimiä keräillä kehuja jos niihin oikeasti on aihetta. Varsinkin jos yrittää esittää vaatimatonta mut sit kuitenkin sniikisti tyrkyttää itseään. Mä en halua olla sellainen. En halua esittää vaatimatonta. Mä olen hyvä piirtäjä. Mutta se on hankalaa koittaa saada mitään muuta hyötyä siitä kun iloa itselle jos ei vähän myy itseään. Mä haluaisin joskus ammatin minkä parissa saisin toteuttaa itseäni ja se ei tule tapahtumaan jos en vähän myy itseäni. Siispä lisään sen yhdeks missioks minkä parissa voisin tulevaisuudessa koittaa skarpata. Myöntää että mä olen hyvä piirtäjä ja koittaa olla tuntematta tunnontuskia siitä.

Kohta alkaa mennä jo niin pitkäksi että sitä ei lue sikakaan joten lopetan tällä kertaa avauspuheen tähän ja kerron mm. viime viikonlopusta lisää myöhemmin.