Lunastus osa 2.

Torstai-yöllä mut laitettiin hommiin. Cambridgessa on seafood-grill nimeltä East Coast jonka omistajat olivat päättäneet että mesta kaipaa maalausta. Jos joskus menette niin kiinnittäkääpä huomiota kauniin tasaiseen maalipintaan ja nostakaapas sitten hattua tarpeeksi korkealle mielessänne että sitä on väännetty työtunnein 00:00-08:00 silmät niin perkeleen ristissä ja joutuen kuuntelemaan jotain vihoviimeistä poppiradiota Bartin hoilatessa ja kalustetalo Maskun sponsoroima "Sauvakävelyn MM-kilpailut" -paita päällä.

Meitä oli siellä neljä; mä, Brett, Bart ja Brandon. Oli se loppujen lopuksi ihan leppoisaa mutta se kai olikin se ongelma. Jos tolla tahdilla väännetään koko homma loppuun niin siihen menee ainakin kuukausi ja noilla työtunneilla mielummin painaisin täysillä kun paikanpäälle ollaan kerran vaivauduttu. Tällä kertaa oli vaan pääasiassa rentoa -- itse työ oli ihan mukavaa (voi olla että sillä oli jotain tekemistä asian kanssa että mun ei tarvinnut taivuttaa itseäni niihin kaikkein hankalimpiin koloihin) ja työseura leppoisaa. Brandonia olin nähnyt tätä ennen viimeks noin puoltoista vuotta sitten ja Bart nyt vilahtelee joka toinen päivä jossain. Se on kyllä yks vitun ilopilleri koko jätkä. Ei voi moikatakaan normaalisti vaan aina tyyliin "YOYOYO WHAT UP". Yleensä sen seura ihan ilostuttaa kovin mutta väsyneenä maalaus-yönä tais olla eka kerta ku tuli vaan olo et jumalauta pää kiinni jo.

Lauantai! Koko Boston oli Stanley Cupin voiton aiheuttaneessa huumassa kun kaupunkia kiersi Bruins-paraati jossa oli pelaajat mukana. Paraati lähti kello 11 Garden-areenalta ja kulki downtownin läpi Copleylle saakka. Mä olin saanut raahattua itseni kello 12 Copleylle odottamaan juhlakalujen näyttävää saapumista mutta kestin paikan päällä ehkä puolisen tuntia kuumempaakin kuumemmassa väenpaljoudessa edeten metri minuutissa -tyyliin kunnes oli pakko päästä pois. En siis nähnyt koko paraatia mutta järkeilin että tuskin olisin nähnyt vilausta enempää sittenkään vaikka olisin jääny odottamaan ja siihen mennessä etenemisvauhti olis hidastunut varmaan metriin tunnissa. 

Luultavasti ainakin 50% Bostonilaisista oli ahtautunut katsomaan paraatia joista 80% kännissä joista 90% idiootteja (loput 10% sammunut). Ehkä sen olis kestänyt jos itekin olis ollut yhtä hauskassa mielentilassa mutta tällä kertaa oma pullo oli jäänyt matkasta ja mä hilpasin. Hilpasin kohti rauhallisempaa ympäristöä ja mukavampaa seuralaisporukkaa eli Wollaston beachille Quincy-perheen ja edellisenä päivänä niiden luona viipymään tulleen Merin kanssa. Vaikka ensimmäiset kymmenisen metroa jouduttiin päästämään ohi ja senkin jälkeen mun jäätyä muiden matkasta väkijoukon pursutessa ovista, päästiin lopulta Quincyyn asti onnellisesti, vaikkakin erittäin matalahappisen ja hikisen metron kyydissä. Tämän kaiken jälkeen tuntui entistäkin paremmalta päästä kahlailemaan, rakentamaan hiekkalinnaa (varmaan ite enemmän innoissaan ku pojat) ja syömään perinteistä New England Clam Chowderia (simpukkakeittoa) rannalla. Illalla Quincyssa oli vielä Flag day-parade eli aika lailla rauhallisempi paraativaihtoehto jossa oli mahdollisuus tsiigailla rennosti kadunvarrelta.

Niin, ja tosiaan törmästin tossa maaaaaaa?nantaina yhteen jätkään joka jostain syystä oli aina näköetäisyydellä kun olin ekaa kertaa Bostonissa 2009 syksyllä. No okei, ehkä ihan tosi hurjaa liiottelua mutta siis juttelin sen kanssa joskus metrossa mun Obey-paidasta ja siitä viikko pari niin se tuli taas vastaan randomilla ja jäin sillonkin juttelemaan. Nyt oltiin Brettin kanssa käymässä Blvd-skeittikaupassa ja se istu portailla kun mentiin sisään ja kesti hetken miettiä että mistä mä tunnen ton kunnes muistin ja menin morjenstaa että hei, Jake, right? Mulla oli jopa se sama Obey-paita päällä. Kyllä mulla oikeesti on muitakin vaatteita, kyllä se oikeesti oli kumma sattuma!

Seuraavaksi koittaa ihan oikea seikkailu: NEW YORK!!! Lähdetään huomenaamulla viikonlopuksi koska Brettillä on siellä soolokeikka. Siisteintä tässä on että kun se sai tietää että mä oon tulossa kesäksi Bostoniin, se varasi sen keikan jotta mä voisin mennä katsomaan ja näkisin kuin siisti se on ja rakastuisin siihen. Nyt nähdään oliko vaivan arvoista tulla tänne asti koska jos se ei ole tarpeeksi hyvä, luonnollisesti joudun pakkaamaan kamat ja lähteä etsimään oikeaa rock-tähteä. Minullehan kelpaa vain paras.