Vanha kunnon Kaleidoskope

Toissapäivänä palasin rikospaikalle Cambridgeen, jossa Roope Ankka-tatuointi sai alkunsa n. puoltoista vuotta sitten. Kun idea paluusta Bostoniin alkoi hahmottua, aloin myös janota uutta tatskaa ensisijassa siksi että ihan muuten vaan halusin, ja toisekseen tiesin että täällä tulee edullisemmin tosi hyvää jälkeä. Mietitytti että onkohan viimeksi mut leimannut Jimmy Tatts vielä töissä siellä, ja tein vähän tutkimustyötä ennen tänne tuloa ja sain tietää myös sellaisen että se oli Massachusettsissa ensimmäinen joka sai laillisesti luvan tatuoida (ennen vuotta 2002 oli siis laitonta puuhaa täällä). Ei ollut enää siellä töissä mutta Markus-herralla oli sen verran vapaata ettei tarvinnut odottaa kuin viikko ja bäung, seuraavana maanantaina eli kaksi päivää sitten menin hoitamaan homman "kotiin". Tällä kertaa paiskattiin jalkaan pari vaahteranlehteä ilman mitään erityisen selkää tarkoitusta (onhan niitä siellä jos lähtee oikein kaivelemaan mutta pääasiassa näyttää siistiltä, ainakin nämä kyseiset).

Täytyy sanoa että noi pirun lehdet oli tähän mennessä kivuliaimmat, varsinkin toi alempi. Suomalaisella sisulla ja perinteisen epätoivoisella halulla olla osoittamatta heikkouden merkkejä irvistelin koko kolme- ja puolituntisen ilman valittamista. Seuraava yö olikin sitten toista -- piilossa katseilta heräilin parin tunnin välein kiroilemaan ja inisemään kipujani.

Paikanpäällä ollessani kävi ilmi myös yksi melko kummallinen sattuma -- Brett tuli mukaan (kunnes tylsistyi ja lähti skeittaamaan) ja mun ollessa kidutettavana se rupatteli yhden työntekijän kanssa siellä ja jotain kautta juttu kääntyi Brettin tatuointeihin* joista jokusen teki laittomasti eräs tatskaajanainen kotonaan yli kymmenen vuotta sitten. Sinne saattoi siis mennä kuinka nuoret tahansa eikä keneltäkään pahemmin kysytty mitään (huom. tämä oli siis yhä aikaa jolloin oli pakko tehdä jotain tällaista jos halusi tatuoinnin tässä osavaltiossa). Mäkin oon kuullut tästä monet kerrat ja aikojen saatossa saattanut jotain jopa täällä ohimennen mainita siitä. Maanantaina siis Brett kertoi tän jutun sille työntekijälle ihan mielellä "mitäköhän sille naiselle tapahtui" ja keskustelu johti tajuamaan, että se nainen on ollut juuri tässä nimenomaisessa puodissa töissä jo kymmenen vuotta ja kun tulin tällä kertaa varaamaan aikaa, juttelin itsekin sen kanssa ainakin puolisen tuntia.

*Pakko mainita yhdestä ensimmäisistä asioista jotka vakuutti mut meidän tutustuessa, eli sisähauiksessa olevasta mustasta viiksitatuoinnista.