Kujeet on siinä mielessä uudet että tällä kertaa tänne saapuminen edellytti aika paljon. Mihin on tultu? Nauroin tossa kuin rebelilta kuulostaa että parin viikon sisällä oon ehtinyt olla kolmessa eri maassa, lopettanut koulun kesken, ja karannut Amerikkaan jonkun miehen perässä jota mun perhe ja suurin osa kavereista ei ole koskaan naamakkain tavannut. Jos sen nyt välttämättä niin haluaa ilmaista. Pääasia on kai kuitenkin se että tää toimii ja olo on turvallinen niin kauan kun voin luottaa itteeni. Loppujen lopuksi jokainen kuitenkin näkee asiat omalla tavallaan. Omasta puolestani voin sanoa että olen onnellinen, mua kohdellaan hyvin, ja vaikka lähitulevaisuuden tapahtumat ei vielä ole 100% hahmottunut niin varteenotettavia vaihtoehtoja on lukuisia ja se mihin tähdätään on että tullaan siis tosiaan Suomeen ennemmin tai myöhemmin. Oon mä kyllä kiitollinen. Monestakin asiasta. Vaikka yhä tuntuu että isoja päätöksiä on vielä sata edessä niin pitäis muistaa että joku näinkin radikaali elämänmuutos yhtäkkiä vaan laitettiin tapahtumaan monen ihmisen tuella ja avulla (oli se sitten henkistä, käytännöllistä tai jotain muuta laatua) ja Brett taitaa olla ihan asia erikseen. Se oli iloinen että sai mut takaisin. Käytän sanaa "iloinen" antaakseni jokaiselle mahdollisuuden päästää mielikuvituksensa valloilleen kuvitellessaan kuinka "iloinen" se oli. Kaipa viimeistään tässä vaiheessa on jo ihan aiheellista sanoa että oon mäkin sitoutunut, ja Brett pitää huolen ettei multa jää huomaamatta ettei siltä jää huomaamatta. Mä en ole enkä tule olemaan meistä ainut joka niitä uhrauksia tekee. Joten oon mä kiitollinen. Monestakin asiasta.
Ei siitä niin kauaa ole kun olin vielä ihan hukassa eikä ollut hajuakaan kuka, miten ja missä olis paras olla. Puhumattakaan siitä että pari vuotta sitten olin just ja just ulos lukiosta ja lähdössä katsastamaan mitä maailmalla on tarjottavana. Muistan vielä katselleeni netistä miltä Boston näyttää ja mietin että mitäköhän mulle tuolla tapahtuu, painoin mieleeni tiettyjä spotteja ajatellen että myöhemmin saatan olla just tossa paikan päällä ja sitten tiedän. Aika paljon tapahtuikin ja nyt muistelen sitä kun saatoin vaan yrittää kuvitella mitä kaikkea täällä mahtaa odottaa. Ei siitäkään ole kovin kauaa kun Brett oli vielä sitä mieltä ettei se halua asua missään muualla kuin New Yorkissa, ettei se koskaan halua naimisiin eikä se koskaan halua lapsia. Nää oli suurinpiirtein ensimmäiset asiat mitä siitä opin kun me tutustuttiin, jokusen muun tähän mennessä 180 asteen käännöksen tehneen asian ohella. Eikä tässä nyt vaan siitä yhdestä ihmisestä ole kyse. Ennen kaikkea mä oon ite muuttunut -- ainakin omasta mielestä parempaan suuntaan vaikka ensin pitikin vähän haeskella. Virheitä ei kai kukaan tieten tahtoen yritä tehdä mutta toisaalta ne osoittautuu joskus kaikkein tärkeimmäksi osaksi elämää ja kasvua eikä niitä tarvitse hävetä tai katua. Mulla on ainakin joissain asioissa semmonen vähän epäkätevä tapa olla sitä mieltä että "ei voi tietää ennen ku on ite kokenut". Toistan, joissain asioissa; eli tuskin lähtisin omin päin kokeilemaan mitään turhan radikaalia ihan vaan nähdäkseni kuinka pahasti tulee turpaan. Joissain muissa asioissa puolestaan saatankin lähteä kokeilemaan ihan sen takia että jos joku sattuu kysymään "mistä tiedät?", voin sitten vastata "tiedän kokemuksesta". Vaikkakin tosiaan vanhempana tekis niin kovasti mieli lähteä neuvomaan sitä jälkipolvea, usein se osoittautuu turhaksi just sen takia että jostain syystä se ei vaan riitä että joku muu on jo joskus tehnyt saman virheen. Sitä paitsi, kuka itsensä mielenkiintoiseen keskusteluun kykeneväksi kokeva ihminen perustelee yhtään mitään sen perusteella mitä on muilta kuullut? Tai oikeastaan varmaan aika monikin. Mut ehkä oikein suodattamalla tosta valkenee se mitä haen takaa. Odotan innolla tulevaisuutta jolloin olen itse se vanhempi, sitten jonain päivänä. Kai se on okei jo tässä vaiheessa pitää oma-aloitteisia eksperimenttejä ihan luonnollisena. Täytyy vaan yrittää pitää tää muistissa sitten joskus kun mielessä pyörii ajatus: "Onko ihan pakko tehdä ne samat virheet kuin itse nuorena? Eikö voi vaan uskoa?", nimittäin ei, ei voi uskoa.
Taisin eksyä aiheesta mutta se nyt ei ole mitään uutta. No sano nyt, mihin sitä sitten on tultu? No en mä tiedä, kunhan nyt eletään toistaiseks. Ihan hauskaahan tää on. Hauskaa sitä suuremmalla syyllä että voin tietysti olla väärässäkin -- itse asiassa melko varmasti vielä ehdin näistäkin sanoista osan syömään moneen kertaan kunhan vuodet kuluu. Pointti on kai testata monessako eri muodossa voi ilmaista jo melko nähdyn "when life gives you lemons" ja niin edelleen. Ainakin jotain sinnepäin. Uutta voi aina oppia joten bring it on, mitä siitä vaikka arki välillä vetää hellästi turpaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti