Takana on siistein vuorokausi naismuistiin. Arcade Firen aiheuttamat kylmät väreet ei oo vieläkään täysin poistunu -- se keikka yksinkertaisesti vei mut. Negatiivista sanottavaa on ainoastaan kanssayleisöstä joka ei suoraansanoen ollu sitä heittäytyvää sorttia. Suurin osa oli tullu sinne vaan seisoskelemaan ja mua alko pänniä ympäristö siinä määrin et jälleen kerran musta tuli se kusipää joka raivaa tiensä eteenpäin. Tosin siinä vaiheessa ku joku biisi aiheuttaa sen fiiliksen ettei tiedä miten päin pitäis olla niin pahat katseet/sanat on pelkkää taustamelua sillä taipaleella. Tosiaan 97% yleisöstä olis kaivannu kuultavakseen sen mitä Win sanoo tän videon alussa.
Headlights look like diamondsin myötä ne toivotti hyvät illanjatkot ja mä olin vähän pettyny ku ei tullu interventionia tai wake upia koska niitä olin vähän odotellu. No eikö ne sit tuu kuitenkin takas ja soita molemmat. Interventionin alkaessa pelkkä hyvyys tuotti niin suuren onnentunteen että lähes tirautin. Wake upin kohdalla alko ääni mennä kaikesta huutamisesta ja mulle tuli yhtäkkiä mieleen se kun oltiin Bostonissa joskus keväällä Brettin kanssa järvellä ja laulettiin sitä ihan liian lujaa ja korkealta. Kuvittelin itteni takas sinne järvelle ja mua alko naurattaa. (Eehhehheäähähhähä)
Osa kakkosessa konsertin jälkimainingit ja seuraava päivä Lyonissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti