Tota tota. Lauantain kauhukokemuksista on nyt selvitty aika hyvin, sunnuntaina oli vielä vähän liian aikaista vitsailla mutta kyllä se tästä. Willy G parka tuli kyllä aika huolella raiskatuks ja sunnuntai meninkin aika pitkälti siivoillessa. Käytiin porukalla myös drinksuilla ja illallisella tässä lähellä ja otettiin rennosti. Maanantai eli eilen oli oikeestaan melko tylsä kun vietin suurimman osan päivästä kotona Nellyn kanssa siivoillessa ym, illalla meidän oli määrä lähtee ulos Olivian kanssa mut se oli töistä niin väsyny niin siirrettiin se tälle päivälle. Iltaa kohden heräs kuitenkin semmonen olo et on ihan pakko lähteä johonkin koska seinät alkaa tuntua ahtailta, joten otin taas suunnan umpimähkään ja päädyin sit rahanvaihdon kautta leffaan. Mä en vissiin oikeesti enää muista mun pankkikortin tunnuslukua mikä ei oo kauheen hauska homma koska rahat alkaa olla vähissä. Mut ei kai tässä hätää, voin kuitenkin siirtää Olivian tilille ja se antaa mulle sit caashina. Lievästi vittumaista silti ja en käsitä miten niin on päässy käymään. En oo vaan käyttäny korttia lainkaan koko Geneven aikana.
Anyway. Leffavalinta oli "The kids are all right" joka oli ihan jees, se piristi. Ja ylipäänsä ulos lähteminen piristi. Eilen oli muutenkin vähän kumma fiilis koko päivän, jotenkin taas paljon kelailuja ja tollasta. Jotain koti-ikävää kai, ja sit ku samalla koitan saada selkoa et mikä on suunta ja millasia suunnitelmia pitäis tässä elämässä tehdä. Tai ku on niin levoton olo eikä sitä tiedä missä pitäis olla. Tällä hetkellä kaverit Suomessa on mielessä aika isolta osin mut sinne jääminenkään ei oikeen.. ei oo jotenkaan.. emmä tie. Bostoniin haluaisin mennä koska siellä mulla on toinen perhe, mut onko sillä kaupungilla mulle enempää annettavaa? Tiedän et ku meen sinne niin ne paikat ja kaikki se muistuttaa mua siitä mitä siellä joskus oli, mutta eiks pitäis suunta olla eteenpäin tässä elämässä? Eiks se oo se bottom line? Tosin jotkut asiat tietty pysyy vaikka mikä olis eikä niitä koskaan pidäkään jättää taakse.
Eilen koko päivän vietettyäni näiden kysymysten äärellä ostin leffan alkamista odotellessani kirjan "I'm OK, You're OK" (Thomas Harris) takakannen perusteella:
This practical guide to Transactional Analysis is a unique approach to your problems.
Hundreds of thousands of people have found this phenomenal breakthrough in psychotherapy a turning point in their lives.
In sensible, non-technical language Thomas Harris explains how to gain control of yourself, your relationships and your future - no matter what has happened in the past.
Tää on just sitä mitä haen. Olis niin siistii oppia ohjaamaan itseään. Koska kaverit, se on vaikeeta... Tai ehkä mä vaan teen asioista liian hankalia. Elämä voi olla helppoa ja simppeliä, ei tarvii kyseenalaistaa kaikkea ja vois joskus oppia vaan hyväksymään asiat. Mut se sit taas riippuu ihmisestä ja ilmeisesti mun vaan täytyy elää pinnan alla.
Katotaan. Kai se tästä vielä selkeytyy. Jos jollain on vastaus näihin olemassaolon syvimmän olemuksen kysymyksiin niin antaa palaa. Jos ite keksin vastaukset tai jos toi kirja antaa ohjeita siihen niin mä kerron. Tai ku ylipäätään itse tajuan mistä helvetistä mä edes puhun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti