30.10.2009

City of presidents: L-hengailut

Täällä siis ollaan taas. Bussimatkan kanssa tuli vähän ongelmia ku pääsin lähtee melko myöhään, piti ottaa taksikin metrolle osittain kyllä sen takia et ulkona sato kaatamalla... Mut myöhästyin kuitenkin bussista ja varmaan oikeesti oli ihan sekunneista kiinni ku tulin sinne tasan 6:30 ja sillon sen piti lähtee ja ei ollu enää siel ku saavuin. Juna ois maksanu joku $60 eli ei kauheesti houkuttanu joten odotin sit kaks tuntia Back Baylla ja tulin seuraavalla bussilla. Nykiin pääsin perille ennen yhtä yöllä ja olin bussissa päättäny et kyllä suoraan nukkumaan hostellille täältä, sellanen oli väsymyksen taso... Mutta sit tuli puhelu porilaiselta kaverilta artulta -- joka on nyt samaan aikaan nykissä parin kaverin kanssa -- just samalla minuutilla ku oltiin saapumassa määränpäähän, ja ne olikin ylläristi ihan melkeen kulman takana ja liityin sit niiden (artun, teron ja jan-erikin) seuraan. Päätettiin lähtee hostellille ku mun piti kuitenkin kirjautua sinne ja jäätiinkin saman tien pelaamaan bilistä ja pingistä, juomaan Olde Englishii sekä löydettiin myös seuraa parista hostellin asukkaasta eli pojat venezuelasta ja italiasta. Pidettiin hauskaa ja käytiin välillä katolla, kunnes alko olla jo aika aamu ja pojat päätti lähteä takas New Jerseyyn jossa ne majailee. Mä sit lähdin kans messiin ja otettiin juna mut jengi alko olla jo sen verran jäistä et missattiin meidän asema ja piti mennä vähän takasipäin.. asemalta otettiin taksi ja sit alko olla jo aikamoinen väsymys päällä niin kupsahdettiin suoraan nukkuu ku päästiin residenssiin (joka oli muuten ihan törkEEn hieno)


Aamu menikin sit aika pitkälti jumitellessa, aamupalaa, telkkaria ja parvekefiilistelyä kun oli niin pirun siistit maisemat. Sit lähdettiin takas Manhattanille, mut juututtiin ruuhkaan aivan liian pitkäks aikaa.. Onneks oli Manhattan-henkinen laivanlastaus-peli matkaviihteenä niin ei ollu sit niin vittumaista. Toiset autoilijat ei kyllä näyttäny niin nauttivan siitä.. Noh, päästiin kuin päästiinkin perille ja käytiin chinatownissa safkaamassa tosi oudossa kiinalaisessa -- tarjoilijoilla oli aivan vitusti omaa huumoria, ne vaan nauro katketakseen kiinaks melkeen koko sen ajan ku oltii siellä -- missä mä tilasin Shanghai Fried Caken, vaik ei ollu hajuukaan mitä se meinaa, ostin siis sian säkissä.. Ei olis pitäny koska se oli tahmeeta ja omituista. Siin ei ollu mitään fried- eikä mitään cake-tyyppistä, ja siel oli kinkkua seassa.. Haha, ja ku ruuat tuotiin niin kaikki muut sai ennen mua ruokansa ja se tarjoilija käänty kattoo mua ja NAURO ku oli tuonu muiden ruuat. Tääl ei vissiin kauheesti tota naiset ensin-politiikkaa harrasteta.


Oudon, mutta kokemusrikkaan kiinalaisen jälkeen käytiin Webster Hallissa. Jos nimi kuulostaa tutulta niin KYLLÄ juuri se sama paikka josta mut viime nykireissulla heitettiin ulos. Enpä olis uskonu palaavani sinne enää.. Justice soitti siellä eilen mut se oli melko kallis ja k-19 eli en ois päässy muutenkaan, eli pojat meni sinne ja mä lähdin hostellille nappaamaan unta ja dormissa jubailin saksalaisen tytön kaa jolla oli vallattoman ihana tukka ja muutenkin se oli tosi mukava.


Aamulla nukuin myöhään ja heräsin levänneenä, ihanaa vaihtelua.. Freesaannuin, kävin hakemassa kahvia ja kylmäsavulohibagelin katukerroksesta ja tulin alas tänne nettihuoneeseen. Nyt on pakko vähän purkaa kun täällä tehdään erittäin kovaäänistä remonttia ja raksamiehet haisee ihan makkarakeitolta. Yks näistä kuulostaa ihan härkäsammakolta ja on koko. ajan. äänessä. Hemmetin ärsyttävää, mutta työtäänhän ne vain tekee. Nyt ulos täältä tai tulen hulluksi.

28.10.2009

City of presidents

Jännä uni valloitti mut tyystin ja unohdin kertoa kaikesta muusta. Okei, viime päivät on kulunu enemmän tai vähemmän mietiskellessä kaikkea pirun syvällistä. Keskustelin, mietin, pohdin, olin filosofi, tein päätöksiä ja päätelmiä -- elämästä, ihmisistä, maailmasta, ja HUH HUH. On se välillä tosi raskauttavaa miettiä liikaa mut ehkä olen jotain myöskin oppinut ja oikeesti tajunnut. Se on tää syksy varmaan... Päässä niin paljon kaikkea ettei tottakaan...


No en mä ole elämääni kokonaan mietiskelylle luovuttanut. Maanantaina olin Alexilla, ja katottiin vuorotellen Family Guyta ja Kill Bill vol.2:sta ja juotiin parit bisset, ja rupateltiin kaikennäköstä. Oli taas rentoo! Ja eilen hengailin Brettin kans Park Streetillä josta on näköjään tullut aika vakiomesta. Käytiin vetää niin hyviä fresh cut frieseja ja pidettiin tarinatuokioo. Ja taas alkoi mietiskely -- en nyt tarkota mitään "katoaako metsä kun käännät selkäsi" -tyyppistä filosofointia, vaan enemmänkin oon oppinu ajattelemaan vähän niinku monesta eri suunnasta.


Joo, no mutta actioni alkaa taas kohta; tänään New Yorkiin. Varmaan tällä kertaa otan oman koneen mukaan ettei tartte maksaa internetistä, ja päivittelen ku ehdin.

27.10.2009

City of presidents: Pala, Turku, pala!

Näin juuri elämäni ensimmäisen selkounen. Se oli niin mahtavaa et kerron nyt siitä.

Näin sellast unta et olin tullu takas Suomeen kesken kaiken, ja Helsinki-Vantaalla tajusin et hetkinen, mitä mä täällä teen ku munhan piti lähteä new yorkiinki vielä ja rupesin miettimään et miten on mahdollista ettei koko lentomatkan aikana tullu mieleen et oon ihan liian ajoissa. Tajusin et siinähän ei oo mitään järkeä, ja muistan oikein kauan miettineeni sitä et eihän tää nyt voi olla totta et tän on pakko olla unta. Mut ei se voinu olla unta ku kaikki näytti ihan yhtä selvältä ku vaikka nyt tässä istuessani, eli olin 100% hereillä. Kattelin vähä ympärilleni ja jotkut pikku asiat näytti jotenki vähän oudolta, ja sit tuli mieleen et ei helvetti, voisko tää olla selkouni... Testasin sillee et aloin huutaa täyttä kurkkua kaikkea sekavaa ja ku ketää ei näyttäny sen pahemmin häiritsevän, tuuletin hetken ja olin et VIHDOINKIN. Halusin mennä Turkuun ku nyt Suomessa jo valmiiks ollaan. Siirryin hetkessä tampereentien prisman pihalle (?) ja näin siin kaks jotain tyyppii menopelien kanssa ja sanoin et mä tuun kyytiin, te heitätte mut nyt keskustaan. Sit lähettiin ja sain paremman idean; mennään nyt sit lentäen saman tien ku voin kerran tehä mitä vaan. Lähdin lentää ja taioin jalkaani kengät joita oon himoinnu. Hetken lennettyäni noiden kenkien siivet oli jostain syystä kadonnu, ja piti taikoa ne uudestaan. Sit päästiin keskustaan mut en muista oikeen mitä siellä tapahtu, luultavasti se vaihtu jokskin aikaa normaaliks uneks.. Ja muutenkin alko toi tiedostaminen hiipua. Yritin jossain kohtaa lentää kaupungin ylle ja sytyttää sen palamaan mut putosin takas. Sen jälkeen se sit alko jo loppua ja aloin uneksia jostain muusta..


Toi ei varmaan ihan puhdas selkouni ollu, en esim usko, et toi prisman parkkipaikka ois mun vaihtoehto jos saisin mennä ihan minne tahansa.. tai ehkä tää on mun alitajunnan viesti kertoa et se oliskin. Sieltä löydän onneni.


Nyt alan harjotella noilla wikipediassa lueteltujen tekniikoiden avulla. I want some more! Tää oli hyvä maistiainen. Nyt ku oon oikeesti hereillä niin muistan sen siten ku minkä tahansa unen, eli en samalla tavalla ku mitä nyt vaikka eilen tein päivällä, mut sillä hetkellä tiedän et se on tuntunu ihan todelta, koska muistan ajatelleeni et tää ei voi olla unta, se oli niin todentuntuista.

26.10.2009

City of presidents: Sadesää ja ihme juttuja

Olipa taas sateinen päivä.. Eilen kävin hyvän ja avartavan keskustelun Brettin kaa elämästä, elämänarvoista, maailmasta ja mitä nyt, tollasesta. Vaihtelua sille ainaiselle hauskuudelle jossa ei kyllä vieläkään ole mitään vikaa, mutta oli ihan okei nähdä et meistä on myös ihan oikeaan keskusteluun -- järjelliseen jopa. Tajuttiin et me ollaan itse asiassa puhuttu itsestämme melko vähän, enemmänkin vaan kaikesta turhasta. Se kerto vähän lisää sen elämästä ja sain tietenkin taas yllättyä moneen otteeseen ja varmasti myös jatkossakin... Mutta ne tarinat ei kuulu mun reissuun vaan jonkun toisen elämään. Sillon mun tekstit ei olis mun omia ja se itse asiassa vähän ärsyttää huomata jos niin käy, ja koitankin välttää sitä. Toki onhan se niin et mun elämään täällä kuuluu ennen kaikkea muita ihmisiä ja nehän sen reissun tekee.


Lopulta mentiin True Eastiin kuuntelee musaa, syömää hummusta, lukemaan F my lifea ja ottamaan piirtämisskaba ettei olis jubailut menny liian syvälliseks. Maailmassa on paskaa, elämä on hassua ja monella eri tapaa siihen voikin suhtautua. Ehkä ihan hyvä et puhuttiin välillä jostain ihan oikeista asioista, mut ei liikaa kerralla. Sit kummasteltiin sitä et miten me voidaan hengailla vaik meil on niin iso ikäero. Tajusin et se oli 24 sillon ku mä olin 10, ja sille ei oikeestaan voinu muuta ku nauraa. Vähän sairasta mutta tulipa tässäkin nähtyä et ei ihmistä voi iän perusteella laittaa yhtään mihinkään muottiin. Se on mulle kun kuka tahansa kaveri paitsi ehkä tosin vähän erikoisempaa laatua kaikkien sen kokemusten, menneisyyden, ja kaiken kannalta. Ikä tässä vähiten kummastuttaa.


Tänään oli Suomi-koulua aamulla, pääsin musaryhmään avustajaks. Oli itseasias tosi hauskaa, ja taas mukava vähän nähdä suomalaisia! Harmittaa vaan et en pääse menee sinne enää ku pari kertaa, siellä on mukavaa porukkaa. (siellä saa myös pullaa vähän keksiä mehua hih namskis!) Sit kotona varasin bussimatkat ja hostellit nykiin, lähden ens keskiviikkona ja pidän pitkän viikonlopun. Pelkäänpä sen jäävän viimiseks tällä haavaa, ku ei tässä sitä rahaa ihan liikaa kuitenkaan ole, eikä aikaa... Hitto...


Kuudelta menin Bostoniin päin ja näin taas Brettii. Käytiin kattelee mulle takkia (hupparilla mennään vieläkin), tapettiin aikaa Bordersilla (kirjakauppa, jossa jopa kirjoja vihaava viettäisi helposti koko päivän) ja sit tulikin se sade ja ei taas ollu oikeen mitää tekemistä. Mentiin sit syömään sellaseen thai-vegaanipaikkaan. Aivan saaaaaaaaaaaatanan namia ruokaa. Helposti vierähti pari tuntia siellä ku sellaseen säähän ei halua aasikaan ja parempaakaan ideaa ei kummallakaan ollu eikä aika käyny sittenkään tylsäks missään nimessä.


Mä sit kerroin mun viisumisotkun, se oli pitkä ja masentava tarina, ja Brett oli sitä mieltä et ton jälkeen oikeesti hävettää olla jenkki.. Ja sen piti hetki toipua siitä. Vähän niinku mun pitää aina vähän toipua noista sen tarinoista. Pistää ajatteleen tätä elämää. Sillee et kaveri on ollu jossain New Yorkin musaelämän sydämessä, ja nyt se asuukin Bostonissa ja tässä mä syön sen kanssa paistettua riisiä ku se on ollu ties missä sillon ku mä oon leikkiny pihalla kirkkistä. Tosin olin aktiivinen kirkonrotta noin 16-vuotiaaksi asti. Mut silti.

23.10.2009

City of presidents: pikku mokia

Aah, ihanaa herätä pirteänä! Tänään en vienyt poikia vaan ainoastaa haen, mut laitoin silti herätyksen yheksäks koska muuten olisin nukkunut ties mihin asti. Nyt sain tarpeeksi unta ja on vielä päivääkin jäljellä. Ja se on sit diddly-doodly-perjantai, kuten Flanders sanoisi! Tai Flanders luultavasti sanoisi friday, eikä perjentai.. mokasin...


Joka tapauksessa, eilisestä vielä. Kävin moikkaamas sitä Jamesia, joka muuten oli Oregonista eikä Orlandosta niin ku aiemmin väitin. Dang! Läheltä liippas, mut mokasin silti. James oli Bostonissa muutaman päivän ja lähti eilen illalla New Yorkiin. Se on kiertäny nyt pari viikkoa vähän eri kaupunkeja ja kattellu läpi kouluja, ku siit tulee lakimies. Aluks ajattelin et voi luoja, ei oo mun heiniä... Ja aikasemmat kokemukset siit tyypistä mul oli vaan nykin nightclub-reissulta, ja sillon se saatto vaikuttaa kuivalta ja liian kohteliaalta (liika kohtelaisuus on tappavaa) ku kontrastina oli ne saksalaiset jotka sit taas oli ihan toista maata.. Mut eri ympäristössä se olikin ihan hauska tyyppi; tykkää juhlia ja juoda, ei sillä et alkoholinkäyttö olis merkki epätylsyydestä, mut ei se ainakaan oo niitä jotka kuluttaa perjantai-illat opiskellen eikä koskaan käy missään. Juteltiin aika perusjutuista, mut oli kuitenkin tosi mukava ilta. Ja mikä parasta, mä oikeen nautin siitä et saan puhua englantia. Sillon ku tulin tänne niin tietty vähän kutkutti se et pitää joka tilanne hoitaa englanniks, ja erityisesti en tykänny puhua puhelimessa ku en nää sen ihmisen suuta kenen kanssa puhun (koulussakin kuullunymmärtäminen oli aina mun heikoin kohta) mut nyt en oikeestaan edes ajattele sitä sen enempää. James jopa sano et puhun paremmin ku monet amerikkalaiset, mikä tuli vähän yllätyksenä koska Brett yleensä vaan nauraa jos teen jonkun typerän virheen. Mut ei mua haittaa, siit on oikeestaan paljon hupia enkä mä sitä mitenkään noloks laske. Mokailu tekee hyvää välillä. Eilen kyllä kaadoin maidon lattialle ja en osaa keksiä mitä hyötyä siitä oli, ja tänään keitin uudet kahvit vanhojen päälle joka ei tosiaan oo ensimmäinen kerta. Mut ehkä opin vielä joskus.


Tässä kirjoitellessani samalla youtubetan disney-musaa, ja ihmettelen et miks yllättävän monet tuhlaa aikaa siihen et kerää ne ihanat rakkauskohdat, tekee niistä solid pätkän, ja sit pilaa sen laittamalla taustalle jonkun my heart will go on tai jotain muuta yhtä ihanaa. Eiks niissä perus vanhoissa disneyleffoissa (Pieni Merenneito, Aladdin, Kaunotar ja Hirviö, jne.) pointti oo just se nimikkobiisi mikä tekee niistä ihanuuksista niin ihania et se laittaa jengin tekemään niistä omat versionsa? Rutkasti huonommat versionsa. Jos nyt haluaa olla super romanttinen niin mikäs siinä, mut jättäis sit edes ne alkuperäset leffamusat. Älkää mokailko, ihmiset.


Seuraavaksi on tiedossa lounas ja illemmalla meen moikkaa Brettia. Hei oon alkanu todella nauttia tästä kirjottamisesta! James ehdotti et musta vois tulla työkseni matkailija. Kiertelevä journalisti olis kieltämättä aika unelma-ammatti...

City of presidents: "Mammona, miten raskas murikka!"

Suosittelen lämpimästi elokuvaa Where the wild things are. Oltiin eilen kattoos ja erityisesti pidin soundtrackista ku se jotenkin niin sopi siihen. En nyt ala sepittämään juonenkäänteitä tai muutenkaan siihen sen enempää keskittymään, koska suosittelen sen katsastamista ja en halua spoilaa. Sen sijaan kerron ei niinkään uudesta, vaan enemmänkin ajankohtaisesta idestani, eli Roope Ankka-tatuoinnista. Oon sulatellut asiaa jo aika pitkään, ja toisin kuin ananas sääressäni, se ei olis pelkkä hieno kuva, vaan siinä olis sisältöäkin. Don Rosan Roope Ankan elämä ja teot ykkösessä on luku Klondiken keisari, jonka lopussa Roope löytää kuuluisan hanhenmunahipun ja tulee sen myötä rikkaaksi. Sitä ennen se on ollut melko köyhä, on tullut Skotlannista Amerikkaan onneaan etsimään, tehnyt kaikenlaista ja päätynyt mainariksi Klondikeen.

"Mammona, miten raskas murikka! Se ei voi painaa noin tavattomasti, ellei... ellei..."

"Se ole kultaa! Liotan möykyn oikopäätä puhtaaksi! Näin iso kimpale tekisi minusta Klondiken äveriäimmän miehen!"

"Hmm! Mikäli veikkaukseni osuu oikeaan, olen viimein löytänyt sen, mitä olen koko pienen ikäni tavoitellut! Mutta tuntuuko mikään enää samalta?"

"Tuntuuko raitis ilma sen paremmalta? Paistaako päivä kirkkaammin? Onko tähtiyössä enemmän taikaa? Vai onko kaikki tuo minulta iäksi mennyttä?"

"Haluanko sittenkään vaurastua?"

...

"HALUAN!"

"Se on kultaa! Hanhenmunan kokoinen möhläle puhdasta kultaa! Hahaa! Olen RIKAS!"

Siinä kuvassa (Klondiken keisarin kansikuvassa se palleron sisällä oleva) Roope on vielä nuori ja etsii elämänsä rikkauksia. Eli siis mulle se tatuointi olis vähän niinku että mä etsiskelen omaa "hanhenmunahippuani", mutta tärkeintä ei ookaan se löytäminen; siksi aion jättää kuvassa Roopen vierellä olevan kultasäkin pois. Huom! Roopehan säilytti hipun eikä koskaan myynyt sitä, se on jollain tapaa ollu sarjakuvissa linkki niihin Klondike-aikoihin (siis kun vielä päivä paistoi kirkkaammin, tähtiyössä oli enemmän taikaa jne.)  Ja ehkä jonain päivänä otan mallia kun kerran köyhästä skottipojasta tuli kuin tulikin maailman rikkain ankka, haha..

Tosiaan, olen ajatellut tätä paljon (Roope always on my mind) ja puhumattakaan siitä, että tatuoinnilla olis näinkin paljon taustaa, olen ollut Ankka-fani jo pitkään. Asia olis eri jos nyt yhtäkkiä päättäisin et pidän jostain bändistä ja tatuoisin sen logon tai nimen hetken mielijohteesta. Mielummin sulattelen hetken ennen kun tatuoin sen ettei sitten myöhemmin harmita. Aku Ankkaa olen lukenut aina, ja luultavasti tuun aina lukemaankin. Ja kun Roopekin lähti yksin suureen maailmaan, ni jotenkin tuntuu sopivalta ottaa se just täällä.

Toiminnan aika! Eilen ennen leffaa käytiin vähän safkaamassa, tai mä olin just syöny mut imasin perinteisen lemonaden -- ja vähän tiedustelin Brettilta tietääkö se jotain hyviä tatuointipaikkoja ku sillä on muutama kuva, ja kuulemma sen lähellä on yks mikä ei oo turhan kallis, mut vaan sijainnin takia kun se on jollain huonomaineisella alueella tms... Eli siis siellä kuitenkin tehdään hyvää tulosta. Ysäriluvulla tatuoinnit oli Massachusettsissa kiellettyjä, ja tää mesta toimi sillon pimeesti samalla paikalla kun nyt. Brettilla on itseasiassa itellä muutama pimeenä tehty. Vuonna 2002 tatuointien laillistuttua tää mesta muutti yläkertaan kellarista ja jatko toimintaa laillisesti. Se on siis vaihtoehto ja voisin mennä käymään paikanpäällä vähän keskustelemassa. Sinne ei ilmeisesti tarvii mitään ajanvarausta, ne tekee vaikka samantien.

Tällainen idea nyt joka tapauksessa muhikoon vielä toteuttamiseen asti, nyt minä alan muhia unten maille ja huomenna muhin vähän myöhempään kuin tavallisesti. Unta, ihanaa!

21.10.2009

City of presidents: onnellinen arki

Viime päivinä oon ajatellu aika paljon kotia. Ei mul itessään Suomeen ole ikävä, ku tiedän et jonkun aikaa siellä oltua ainakin näin talvisaikaan tekee taas mieli johonkin muualle -- sääolosuhteiden, yleisen ilmassa leijuvan synkkyyden, tylsyyden ja työnsaantivaikeuksien takia nyt ainakin. Mut kaverit nyt kuitenkin on siellä ja vaikka tuntuu kauhealta et kotiinpalu on joka päivä lähempänä niin ehkä on ihan hyvä ikävöidä vähän niin tietää et jotain hyvääkin siinä täältä lähtemisessä on. Muutenkin siis se että kun toivotetaan hyvää matkaa, ota kaikki irti, pidä elämäsi hauskaa ym, niin usein siihen lisätään et älä meitä murehdi -- ja se on oikeestaan vähän kummallista. Totta kai pitää muistella ja ajatella niitä ihmisiä ja asioita mitä muualla on koska ne kuuluu ihan yhtä paljon omaan elämään kun se mitä tulevaisuudessa tulee olemaan. Jos tietää mitä muualla tapahtuu niin se kotiinpaluu tulee sit vähemmän shokkina kun on edes vähän pysyny perässä. Ja se mitä mä täällä koen niin useissa tilanteissa ajattelen et oispa kivaa kun se ja se/ne ja ne ois nyt täällä. Se auttaa loppujen lopuks saamaan tästä kaikesta enemmän irti ku voin myöhemmin kertoa mitä tein ja näin.


Tää ei missään nimessä ole mitään kuittia et oisin saanu jotain miksi et nauti siellä olosta, ota nyt kaikki irti äläkä valita -tyylistä kommenttia, vaan mitä yritän sanoa on et ainakin mulla koti-ikävä on ihan ookoo asia eikä mikään sellanen et riudun täällä enkä pysty muuta ajattelemaankaan ku et haluan kotiin. Ja kuorrutuksena on se tieto, et aikaa on jäljellä enää vähän yli kuukausi ja täytyy tehdä kaikkea! Ajattelin itse asias tehdä piakkoin toisen nykireissun, jos vaan saan järjestettyä sopivan ajankohdan ja ding ding ding, pätäkkää!



Viime päivinä oon myös nauttinu aamuista hirveesti, vaikka yleensä en kyllä oo kovinkaan aamuihmisiä ja herääminen on toisinaan yhtä tuskaa. Täällä päivä alkaa siinä seiskan maissa ja se on loistava asia, koska ehtii paljon enemmän ku ei nuku koko päivää. Lapset menee esikouluun puol yhdeksältä, ja mulle tekee hyvää et herättyäni skarppaannun saman tien ku ei oikeen voi olla ite ihan unessa ku on kaks lasta katottavana. Mutta aamut menee yleensä kyllä tosi rennosti, eihän sekään ois hyvä et suoraan unesta täytyy alkaa tappelemaan, mitä nyt joskus pukemisen kanssa tulee vähän kränää mut se on aika perus eli en ota stressiä siitä. En ole toistaiseksi lasta pyjamassa joutunut viemään eskariin... Aamulla yleensä katotaan vähän lastenohjelmia (Martha speaks ja curious george tulee siihen aikaan), vaatteet päälle, lunchbox valmiiksi ja sit Manulaan. Manun kanssa poristaan hetki, et lapset ehtii vähän asettua ettei sit oo niin itkuista se mun lähteminen. Ja "kotimatkalla" joka huom kestää suunnilleen sen minuutin, huutelen meidän kadun ihmisille hyvät huomenet ja tai pari sanaa jos joku sattuu olemaan vaikka lähdössä töihin tai ulkona muuten vaan. Se on just niin kliseistä onnellista arkea ja siitä saa hyvän mielen heti aamusta. Sen jälkeen on hyvä nauttia aamupala rauhassa (tänään oli terveellinen ja söin puuroa vadelmilla, oli hyvää!) ja iltapäivään asti touhuan mitä touhuan.


Tänään olis suunnitelmissa mennä Brettin kans kattoo where the wild things are, ja huomenna varmaan nään sen Jamesin sieltä L-hostellista ku se on nyt käymässä tääl. Joten later on!

19.10.2009

City of presidents: Sateinen päivä Bostonissa

Jea jeaa... Aamulla olin unikeko ja nukuin kahteentoista, vähän tortillaa naamaan ja sit mentiin IHOPiin syömään amerikkalaisia pannareita! Oli ihan namia, pitäis varmaan opetella ite tekee niitä täällä, et sit Suomeen palatessani olis pala aitoa oikeaa jenkkimeininkiä tarjottavana.


Menin tapaa Brettii samalle kirjastolle mis hengailtiin eilen, ja täällähän satoi tänään (anteeks mitä?) lunta. Kyllä vain. Tuli ihan kotoisa olo kun ihmiset kiros ja kärvisteli sateenvarjojen alla ja taivaalta tuli räntää.


Näin Brettin joku vähän yli neljä ja jäätiin lämmittelee kirjastoon ja haettiin mm. saksan ja puolankielisiä kirjoja ja harjoteltiin lausumista. Saksan hallitsin hyvin, puolan sen sijaan jätän tulevaisuudessa sikseen. Räntäsateella ei ollu parempaakaan tekemistä (lausuntaharjoitusten lisäksi, luonnollisesti) niin käytiin sovittelemassa hupsuja hattuja (suosikki oli "all aboard" -hattu joka sai Brettin näyttämään ihan 30-luvun konduktööriltä) ja väsyneenä kaikesta "shoppailusta" päätettiin mennä safkaa jotain ja suunnattiin the Otherside -raflaan, lämmiteltiin ja tankattiin. Näin myös yhden asian uusin silmin. Kuin monella tavalla voi muilla kielillä sanoa suomen sanan "nii". Koitin kääntää tätä sanaa ku Brett kuuli mun käyttävän sitä toistuvasti puhelimessa, ja kun englanniksi sanotaan "yeah...?", "like", "so","yeah I know", "that's right", "ah now I get it!" me suomalaiset sanotaan "niiiin...?", "niinku", "niin", "nii nii" "joo nii" "aa, niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!" ja se kuulostaa ihan päättömältä. Miten yhden "nii" merkitys muuttuu äänensävyn perusteella, ja miten (tätä nauran vieläkin) toi versio "aa, niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!" sillon käytettynä, kun on tajunnu jotain mitä on tosi pitkän aikaa pohtinu, kuulostaa aivottomalta hevoselta. vähän niinku "hiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii" sillon kun äänenkorkeus menee matalalta tosi korkeelle ja takas. Hevoset on aina koittanu puhua meille ihmisille suomen kielen kautta. Vastedes täytyy ruveta tulkitsemaan äänensävyjä.


Alettiin naurun ja sateensekaisissa kyynelissä hipsiä kotia kohti, mut käytiin eka True Eastin kautta hakee rahaa et Brett makso velat mulle ku olin maksanu safkat. Testailin siin samalla vähän kenkiä, ja sit yhdet tosi kivat nike sb:t sopi jalkaan ja näytti hyviltä, ja sit Brett vaan sano et anna sun reppu, ja sen sijaan et ois ryöstäny mut se laittokin ne kengät sinne. Ilmaset niket! Ne oli ollu siel kaupassa ikuisuuden ja ei ollu menny kaupaks ku ne oli sen verran pienet niin sit mä sain ne. Ihan laillisesti jopa ku sinne tulee jonkun verran ylimäärästä tavaraa silleen et se on ihan okei jos ne myyjät joskus nappaa itelleen jotain. Ja ku ei Brett sieltä mitään paljon koskaan ota niin yhet kengät sinne tai tänne. Nyt mulla on sitten kymmenen paria kenkiä täällä.

18.10.2009

City of presidents: Erilainen lauantai

Ihan vitun hyvä päivä. Onnistuisko välittämään sanoina edes osan sen hyvyydestä.


Ensinnäkin, en nähnyt zombeja, pieni snif sille. Tulin Copley Plazalle joku 20 minuuttia sen jälkeen ku metro-lehden mukaan zombien ois pitäny olla siellä, mut ei näkynyt zombin zombia missään vaan sen sijaan siel oli joku muu pikku tapahtuma, pari telttaa siellä täällä joten päätin käydä ensin CVS:ssä ostaa jotain juotsikkaa ja sen jälkeen katsastaa lähemmin mikä on homman nimi. No, se paljastui jokskin stop war-, save planet-, ym-jutuksi, ja ne oli jo purkamassa niitä telttoja anyway. Siin vieressä oli joku skeittiparkin tyylinen, tai ei todellakaan, se näytti just sellaselta paikalta mikä ei oo siihen tarkotukseen rakennettu mut joka tapauksessa täynnä skeittaajia. Yks tyyppi sieltä tuli kysyy et käveleksmä vaan ympyrää ku tulin siitä jo kerran ohi, ja olin kuulemma nauranu yksikseni. No, ihan mahdollista, koska huomaamattani teen sitä vissiin aika usein. Jos esim kuuntelen hyvää musiikkia niin saatan hymyillä, tai jos näen ohimennen/tulee mieleen hauska juttu niin saatan nauraa. Yksin. Joo, no jäätiin juttelee vaan jotain niitä näitä, ja se sano et zombit oli jo lähteny johonkin kulkueelle ja niit oli ollu joku 10 eli missasin sen jutun. Mut näköjään en jääny paljosta paitsi. Hengailin sen kanssa siinä hetken -- semmonen tyttökin tuli siihen (Danielle kuulemma) ja juteltiin jonkun aikaa ja se kutsu mut johonkin art-halloweenjuhliin. Alrighty! Sit mä, Danielle ja se dude (Brett kuulemma) mentiin siihen viereiseen kirjastoon lämmittelee, ja poristiin kunnes Danielle lähti johonkin tapaa sen kaveria ja jäin kiertelee sitä kirjastoo Brettin kaa, ja siitä paljastukin kaikennäköstä yllättävää. Ensinnäkin, se oli kolkytkaks (???). Mut se ei suostunu kertomaan sitä ääneen vaan kirjotti sen paperille, ja siinä nyt kun oltiin jo alotettu kynäilyt jäätiinkin piirtelemään posteljoonitipua, inkkaria, haita, isompia haita jotka yrittää saalistaa haita ja mustaa aurinkoa. Paljastui siis mm. ettei Brett-herra ole todellakaan mikään aikuinen sanan tavallisessa merkityksessä. Paljastui myös, että Brett-herralla on hyvin samanlainen huumorintaju ku mulla. Me ei juteltu pahemmin mistään vakavasti.


Ei ollu mikään yllätys, et rullalautailijat oli hajaantunu ku ohitettiin se spotti. Kytät tehny taas tuhojaan. Mut Brett oli jättäny sen hanskat sinne johonkin ja etittiin niit hetki ennen ku jatkettiin matkaa. Oltiin jo tekees lähtöä ku näin sellaset raksatyöhanskat, jotka näytti siltä et ne oli lojunu siinä viikkoja ja niitä oli tallottu tai muuta vastaavaa ja sanoin ihan läpällä et onksne noi, ja nehän ne. Lähettiin kävelee Park Streetille, jossa se on töissä skeittikaupassa. Matkalla sinne seisoessa liikennevaloissa meidän takaa kuuluu "WHAT?! I didn't buy any grapes" ja siinä seisoo valkotukkanen harvahapsinen vanhus pullonpohjalaseissa katsoen meitä "I'm sorry, I was just talking to myself" ja mä sain pidäteltyää naurua tasan sen aikaa kunnes käänsin katseen eteenpäin.


Napattiin Starbucksista kahvit soijamaidolla, ja käveltiin Boston Commonin läpi poiketen True Eastiin eli sinne skedekauppaan nappaamaan kamat ja sieltä kävelee takas Copleylle päin eikä oikeestaan ollu mitään suunitelmaa, käveltiin vaan läpän lentäessä jatkuvalla syötöllä ja mun yllättyessä siitä kuinka helppo oli olla välittämättä yhtään mistään muusta kun olemisesta oma itsensä.


Selvennettäköön tähän väliin myöskin ettei tässä ollu minkäänlaista flirttitoimintaa -- kaveruus vaan muodostui parissa minuutissa ihan itsestään. Se on muuttanu New Yorkista jossa sillä oli aikanaan jopa jonkinverran nimeä saanut rockbändi, ja nyt se on Bostonissa, skeittaa ja sattui törmäämään muhun. Totuus on, et tultiin juttuun ihan tajuttoman hyvin.


Ai niin, sit mentiin Newbury Comicsiin, joka on muuten paras kauppa IKINÄ. Se on vähän niinku musakauppa, mut sit siel on kans vaatteita, kenkiä, hattuja, kirjoja, ja roinaa. Turhaa, typerää ja helvetin hauskaa roinaa. Oon jo ostanu sieltä mm. John Lennon-aurinkolasit, GUN EGG FRYERIN (joka muuten oli turhin ja paras hankinta hetkeen ja tarran. Tämä jumalten kauppa. Näin sitä vaan taas köyhdytään silmissä...


Pizza sliceen oli kuitenkin vielä varaa ja sen äärellä tajuttiin, et ollaan puhuttu paskaa jo melkeen viis tuntia ku kello tuli kohta kaheksan. VIISI tuntia! Ja mä tajusin, et taas englanti tuntuu entistä helpommalta kun olin puhunu melkeen lakkaamatta ilman et piti edes kauheesti ponnistella tai ajatella mitä puhuu. Kyl tietty pariin otteeseen tajusin solkottavani aivan jotain muuta kun ymmärrettävää ihmisten kieltä, mut eihän sillä oikeestaan ollu mitään väliä. Tilanteet korjaantui aikalailla tahattomasti ku ite repesin sille mitä puhun.


Aloin tehdä lähtöä kotiinpäin ja sovittiin et hengaillaan taas huomenna, meen Copley Plazalle iltapäivällä. Cool, sanoi mummo kun uuden kaverin sai!

17.10.2009

City of presidents: Haudasta kurkkaan

Olen vihdoin elävien kirjoissa. Viimeisin tieto oli, että olin flunssassa. No eipä se riittänyt vaan sain vielä mahataudinkin flunssan päälle, ja muutaman päivän olin ihan sänkykunnossa eli yhteensä huonossa jamassa lähes viikon, mutta nyt on toivottavasti sairastelut sairasteltu ja oisko jo pikkuhiljaa pliiiis aika antaa mun jo olla niiltä pöpöiltä! Kuulin kyllä, et seuraava influenssa-aalto tekee jo tuloaan (sitä sikaa) ja on jopa entistä paljon pahempi. Edellisen aallon aikana olikse 14 koulua suljettiin hetkellisesti, et odotellaan innolla mitä se seuraava tuo tullessaan. Luultavasti koiran kokoisia sikabakteereita, ja monstereita milloin missäkin muodossa.


Totta tosiaan, tänään aamulla tunsin taas elämän virtaavan suonissani, avasin verhot, aurinko helli kasvojani,  laitoin silkkisen aamutakin päälle ja juoksin paljain jaloin pihalle ruokkimaan peuroja.


Tai pesin hampaat, söin kunnon aamupalaa ekaa kertaa hetkeen ruokahalulla ja aloin siivota tunkkaistunutta huonetta. Järjestin kirjahyllynkin! Asetan myös itselleni mission löytää talvitakki, lapaset ja kaulahuivi ja lähteä tutkimaan syksyistä Bostonia. Ensi alkuun käyn morjenstamassa sielunsiskoja ja -veljiä, muita kuolleista nousseita. Menen katsomaan Copley Plazalla tapahtuvaa halloween-henkistä zombie-kulkuetta!

13.10.2009

City of presidents: Seikkailuja? missä?

Eeipäs olekaan ollut kauheesti seikkailuja tässä sen jälkeen kun palasin kotiin, lähinnä oon ollut jonkunmoisessa flunssassa lähes koko ajan. Välillä parantunu päiväks (esim eilen) ja tänään taas iskee. craaap en jaksais! Viime lauantaina tosin olin vähän kaljottelemassa Alexin kanssa, menin illalla niille ja hengailtiin vaan, sen mutsi kävi ostaa meille bissee ja palloili kans hetken siin seurana kunnes paino puuta ja me jäätiin rupattelee ja kattoo leffaa. Oli suunnitelmana ettii jotkut juhlat jossain, mut ei sit oikeen mitään ollukaan ja jumituttiin vaan sinne joksku aikaa ja iltamyöhään mä otin metron kotiin. Tällast vois olla useemmin, koska rakastan leffoja ja on niin kivaa viettää rentoo iltaa jonku kaverin kans, ja myöskin muutamat siinä sivussa hörppiä. Mut vaikka siitä tykkäänkin niin myös kaipaan sitä et nyyyt lähetää! Siis kunnon meininkii, ja et varta vasten lähtee irrottelee. Onneks koht on halloween ja sillon pitäis ainaki niit juhlia riittää. Alex sano et mun täytyy sillon päästä sellasiin kunnon halloween rähinöihin. Toivon et jossain on naamiaiset ja voin mennä iPartyyn ostaa jonkun maailman DILLEimmän asun, pukeutuu ketsuppituubiks tai jotain muuta vastaavaa. Paras sit kans löytää jotkut kunnon bailut, et kasvoni säilyvät ku asiaa on nyt jo kerran mainostettukin. Muutenkin ihan jännä kokea periamerikkalainen halloween, trick or treatit sun muuta. Meil on tos ovella jo koverrettu kurpitsakin! Tunnelmaa jo siis ilmassa.


Niimpä niin, sais tää flunssanroikale jo poistua. Olis sit jotain jännittävää päivitettävääkin, ku pääsis vähän ulkosalle. Ja olis myöskin pari pakettia lähetettävänä. Mua jännittää ne maksut mitä toi posti ryövää. Oon kuullu et ne vaatis aika suuret setelit. Hrr-rr.


Koitan tässä parannella teen ja theraflun (niinku finrexin) avulla. Kun tervehdyn, lähden ulos.

8.10.2009

City of presidents: home sweet home!


Nyt ollaan turvallisesti takas kotona, ja minä toorvelo olin laittanu lähtiessä I<3ny-paidan päälle. Näin sitä tullaan suuresta maailmasta pikku Bostoniin vihollisille lemahtaen! Onneks pystyin heittää hupparin päälle. Totuushan on se, et täällä vihataan New Yorkia, mut ne on kai noi urheiluhullut ketkä on niitä kaikkein äkäsimpiä... En tullut hakatuksi kotimatkalla. Oikealla kuvamateriaalia mainitusta mutaattioluesta. Huomaa pelokas ilme ja asento (varuillaan) Viiminen päivä nykissä kului aika rennosti ottaen! En sit aamulla onnistunu heräämään diner-aamiaiselle vaan otin kunnon yöunet ja lähdin taas kohti tuntematonta. Had some shopping to do, ja suunnistinkin ensiksi NBA-storeen haalimaan vähän krääsää kun olin ensin pitäny pari päivää miettimisaikaa viime käyntikerran jälkeen, et mitä oikeesti haluaisin, ja mikä puolestaan oli siistiä vaan hetken mielijohteesta. Koska luonnollisesti ku kävin siellä ekaa kertaa niin kaikki näytti siltä, et mulla ois oikeesti jotain tarvetta sille (mm. kuka pärjäisi ilman NBA-henkisiä pelipaidan muotoisia lasinalusia, tai koripallo-hiirimattoa???) ja nyt tulin siis vähän järkevämmällä mielellä takaisin. Mut kyllä siel silti kului hetken aikaa tutkaillessa millä kaikilla tavoilla laji koripallo on mahdollista aineellistaa. Tulin tulokseen: aika monella! Ostin tilauksesta Denver Nuggets -pelipaidan, ja mukaan tarttui omasta päätöksestä myös Celtics-reppu (en mä mikään petturi ole sentään vaikka tulinkin lomalle nykiin. Hyi Knicks!), koripallokenttä ovimaton muodossa, ja niitä lasinalusia, koska pitkän mietinnän jälkeen todella tajusin, että ilman sellasia on oikeestaan aika mahdotonta tulla toimeen. Hiirimattoa en ostanut, mutta vain koska mulla ei ole hiirtäkään. Kävelin upper east sidella vaihteen vuoks guccien versagejen ja minkä tahansa kalliin joukossa. En tosin menny bongailemaan julkkiksia sisälle mihinkään liikkeisiin, mielummin koen alirahoitetun tunnetta jossain keskinkertaisen kalliissa paikoissa kun menen liiallisuuksiin. En sit onnistunu bongailemaan kaupungin kermaa muualtakaan sieltä joten otin metron ja suunnan vähän tutummille mestoille downtowniin. Olin jo melko poikki ja menin Bordersiin kattelee vähän kirjoja ja syömään jotain. Ostin art by tattooists -kirjan, postsecret -kirjan ja stupid science -kirjan (kuka olisi uskonut että koirissa elävät kirput osaa hypätä korkemmalle kuin kissoissa elävät, tai että illinoin luonnonsuojelulaitos kulutti $180 000 tutkiakseen pöllön oksennusta!) ja menin yläkerran kahvilaan lueskelemaan uusia hankintojani. Sit lähdinki jo hotellille, ja matkanvarrella näin sen saman satakiloisen mcflurry -naisen kadunvarrella keräämässä rahaa kodittomille. Hahaa.

Hotelliin päästyäni olin niin poikki et meinasin nukahtaa saman tien. Mut mul oli vielä se käyttämätön lippu live standup -näytökseen joka ois puol ysiltä, ja ajattelin et voisin vielä koittaa sinne ehtiä. Kävin suihkussa, ja varsinkaan sen jälkeen en enää millään jaksanu lähtee mihinkään, vaan kävin ostaa iltapalaa kulmakaupasta ja katoin telkkaria kunnes varpu tuli ja juoruiltiin kahteen asti. Viihdyttävää ja terapeuttista! tääydellistä!

Aamulla bussi lähti 9:45 ja olin perillä home sweet bostonissa siinä kahen aikoihin. plus tietysti back baylta metrolla kotiin vielä joku tunti. Exhausting, mutta oli vaivan arvoista kun sain käydä hakemassa pojat hoidosta, ja voi sitä jälleennäkemisen riemua! Nyt ollaan sit pari päivää emilin ja poikien kanssa keskenään, varpu tulee perjantaina. Hoidin vielä illalla epäkohdan pois kun leffasaldo on jääny hieman vajaaksi viikon sisällä, ja katoin eagle vs sharkin. O
nhan se mukavaa olla taas kotona, nukkua omassa sängyssä ja ei tarvitse maksaa mansikoita nettiajasta vaikka melkeen onkin jo ikävä takas, mutta ei makeaa mahan täydeltä, toverit, ei makeaa mahan täydeltä... Seuraavia seikkailuja luvassa toivottavasti pian!

6.10.2009

City of presidents: Sushi on mahdottoman hyvää

Alotettiin Varpun kanssa päivä kunnolla amerikkalaisittain hotellin läheisessä dinerissa. (Niitä perus kahvila/aamiais/brunssi/lounasmestoja) Mitäs sitä kursailemaan: bacon and eggs, sunny side up, kahvia ja tuorepuristettua appelsiinimehua, ja siihen viela perunamössöä ja pari paahtoleivän viipaletta. Se oli kyl mulle liikaa eli en siis ole viel onnistunu hankkimaan niitä sataa ylimääräistä kiloa täällä... ja vatsa kestää rajallisen määrän mättöä. Eikä toi koko setti maksanu edes paljoa! Vatsat pullollaan mä menin hotelliin ja Varpu lähti duuniin, ja mä poikkesin sit jonkun ajan päästä Harlemissa tapaa Mauricea. Katottiin leffaa, hengailtiin, juteltiin, juotiin mehuu ja sil oli maailman pienin kaksviikkoinen tyttökoiranpentu, jota paijailin ja joka nukahteli vähän väliä mun syliin ja oli aivan liian pieni hallitsemaan rakkoaan... mutta ei siis mun syliin. Kahen aikoihin lähdin käymään takas hotellilla ku Maurice lahti duuniin (bussikuski).

Vähän myöhemmin otin metron World Trade Center-alueelle. Voin sanoa et se oli melkonen kokemus, niinku henkisesti. Ensin kuljin vahingossa metrolla pari pysäkkiä ohi ku mun metrokartassa luki et se linja tornien läheisyydessä on tilapäisesti pois käytöstä kun sillon se lähiympäristöhän tuhoutui tietysti kanssa aivan totaalisesti, ja pari kolme pysäkkiä siinä lähella oli monta vuotta sohjona, mut nyt on asiat toisin ja linjat kulkee taas.
Niin. Piti palata jonkun matkaa takas mut pääsin perille kuitenkin, ja sit ku hahmotti missä ne tornit oli ollu ja miten suurella alueella niin tajus oikeesti miten valtavat ne on ollu. Mut esim. keskusta-alueella käppäillessä
 saa niska solmussa kattoo niitä rakennuksia ja ne ei oo yhtään mitään verrattuna noihin. Ja sit ku kuitenkin muistaa vieläkin niin selvästi sen tunteen ku katto niitä tapahtumia ja sitä kaikkea Suomesta asti, tota, 8...?! vuotta sitten eikä sellasta todellakaan unohda, niin sit viel ku ite menee paikan päälle niin se vaan tuntu jotenkin niin epätodelliselta. Tai ehkä just epätodellisen todelliselta. Ku oikeesti sitä kauhisteltiin koko maailmassa, ja ite vuosia myöhemmin ajattelee et siellä missä mä nyt oon ihmiset näki kaiken omin silmin, ja siinä kohtaa missä mä nyt seison joku on saattanu pudota helvetin korkeelta just tähän, luultavasti useita minuutteja tietäen et elämä päättyy kohta. Sit se on päättynyt siihen kohtaan missä mä nyt seison ja joku on saattanu nähdä sivusta miten se tapahtuu ja yhä muistella sitä. Se oli aika kokonaan peitetty, aidat ympärillä niin et oli aika hankala nähdä siihen keskelle mut pääsin mä vähän kurkistelemaan. Se on yksinkertaisesti vaan valtava reikä. Nyt sinne rakennetaan uusia, entistä korkeempia torneja mut se on viel ihan alkutekijöissä. Oli jotain rakennushommaa meneillään, mut ei siin todellakaan viel mitään oo varsinaisesti vaan ainoastaan tyyliin perustukset suunnitteilla. Ja sinne oli tehty sellanen kohokuva joka esitti palomiehiä ketkä siellä oli sinä päivänä tehty voitavansa. Alla oli lista nimiä, ja ajattelin ensin et siin olis ollu kaikki ketkä sillon kuoli ja seki olis ollu tarpeeks, mut tarkemmin tutkailtua tajusin et ne olikin vaan pelkkiä palomiehiä. Ja vieressä oli kuvat niistä kaikista. Oli se aika uskomatonta, siis kun kattoo niitä ihmisiä ja kelailee siinä paikanpäällä asioita kaikessa rauhassa niin näkee sen jotenkin ihan eri tavalla, henkilökohtasemmin.

Tekee tosi hyvää välillä tiedostaa sitä ikävääkin puolta maailmasta, mut rajansa kaikella. Nyt ilosempiin asioihin. Mulla oli ihan uskomattoman hauska ilta, täytyy sanoa. Ehdin just nousta metrosta ulos ku Varpu soitti ja kysy haluunko tulla sen ja sen englantilaisen työkaverin kanssa syömään. No tokiiiii. Alko olla myöhä enkä ollu edes ehtiny ajatella nälkää koska aamiainen oli ollu sen verran täyttävä ja kans oli ollu muuta mielessä. Otin siis toisen metron ja suunnistin Matsu -nimiseen japanilaisravintolaan jossa Varpu ja Greg oli jo ryystäny misokeitot siinä odotellessa. Tilattiin viiniä (kyllä, mulle jopa tarjoiltiin kun olin vähän vanhemmassa seurassa ja samassa pöydässä jopa harmaita hiuksia), aivan jumalaton kasa sushirullia (pitää nyt antaa oikeen erityismaininta, että voi herran isä luoja sentään en oo pitkään aikaan syöny mitään niin hyvää!!! Sushi vie yleensäkin kielen mennessään mut toi oli jo jotain aivan spesiaalia. Se ei ollu ravintola, se oli taikamaailma) ja illastettiin oikeen pitkän kaavan mukaan. Meit oli siin ikähaarukalla 18-31-45, ja tultiin juttuun ihan uskomattoman hyvin. Sain nauraa oikeen kunnolla. Greg paljastu hauskimmaks tyypiks, ketä oon tavannu hetkeen. Se oli tullu Lontoosta tänään aamulla ihan vaan opettaakseen Varpulle kaikkea satajalkaisista, ja ne oli varannu joku 5 päivää siihen mut saanukin kaiken tehdyks jo tänään.
Jos jonkun mielestä (koskee lähinnä tätä nuorempaa ikäpolvea) neljissäkymmenissä olevan ihmisen kanssa ei vois pitää aivan samanlaista hauskaa ku kenen tahansa kaverin, niin voin todeta että FULL CRAP. En mäkään kyllä ollu tienny et neljäviisvuotiaan kanssa voi noin helposti heittää tollasta läppää, siis niin ala-arvosta huumoria ja yksinkertaisesti ihan loistava persoona. Retardimeininki on parasta. Sainpahan taas oppia jotain uutta, kuten et kyllä ne iäkkäämmätkin ihmiset osaa sen fuck- shit- motherfucker -kielenkäytön häikäilemättömästi. Tultiin kaikki tosi hyvin toimeen keskenään. Sit tilattiin vielä jälkkarit, vedin vihreä tee-jäätelön, joka oli oikeesti todella maukasta! Ja lähdettiin vatsat täysinä ja tyytyväisinä kävelee kohti hotellejamme. Sovittiin myös et mennään huomenna kolmestaan syömään aamiaista siihen samaan dineriin kun tanään aamulla.

Toivotettiin siis Gregille hyvät yöt ja mentiin omaan hotelliin, todella kylläisinä ja raukeina. Jäätiin viel hetkeks juoruilee, ja tosiaan ei yhtään sen enempää ku illallismeiningilläkään tunnu mitenkään et ikä jotenkin merkkais jotain. Mielummin luokittelen Varpun kaveriks ku mikskäään host-äidiks.

Huomenna on viiminen päivä New York big Cityssa, ja kun tänään en kaupoissa käyny nimeksikään niin huomenna täytyy varmaankin tehdä niitä hankintoja. Ja käydä siella Museum of Natural Historyssa vaikka ihan aamulla samaa matkaa noiden biologiaihmisten kanssa, ketkä siis on siellä henkilökuntaa. Nii sit on loppupäivä aikaa tehdä kaikkee randomia.

5.10.2009

City of presidents: Mietteitä, suklaakakkua ja valtava Fosters

Tää päivä on ollu melko mukava. Itse asiassa tosi mukava. Ennen lähtoä kävin vielä hyvästelemässä kattoterassin, ja jaoin fiiliksiä parin saksalaisen kanssa ketkä oli kaupungissa ekaa päivää. Sit lähdin metrolle päin, ja samaa matkaa tuli sellanen Chicagolainen poika ku oli kans 18. Se oli just muuttanu Nykiin ja joutu yöpyy hostellissa, koska sillä oli riitaa sen poikaystävän isän kanssa... Juteltiin niitä näitä, ja meinattiin eksyäkin ku ei kumpikaan oltu katottu oikeen et mistä kohtaa piti kääntyä. No käveltiin vaan eteenpäin, ja päästiin sit asemalle, ei sinne minne piti mut pysäkkiä lähemmäs määranpäätä. Se oli nyt ekaa kertaa New Yorkin metrossa ja sano et Chicagossa ne metroasemat on tosi paljon synkempiä ja pelottavampia kun täällä. Mut siellähän nyt vissiin on muutenkin vähän kaikkea synkeetä meneillään.

Jäätiin Penn Stationilla ja käveltiin hetki -- tää lähti sit tapaamaan jotain kaveriaan. Mä löysin kivan kirjakaupan jossa viihdyin vähän pitemmänkin aikaa ja ostin pari lehteä (Juxtapoz. Suosittelen jos vaan mitenkään mahdollista löytää jostain. Hyvä taidelehti.) ja lueskelin kirjoja. Siellä kaupan yläkerrassa oli kahvila, johon menin lounaalle ja lukemaan uusia lehtiäni ja kattelemaan kadun vilinää. Siinä sai ajan jotenkin vierähtämään ku oli niin kodikas tunnelma. Tajusin siinä kelaillessani miten nopeesti tän kaupungin meininkiin lähtee mukaan. Esimerkiks oppii vähän jo kulkemaan ku ensin sitä on luonnollisesti aina vähän hukassa uudessa paikassa et miten systeemit toimii. Mut enää en aina edes tartte esim. karttaa ku yritän päästä paikasta toiseen. Ja englanti on tarttunu jotenkin ihan eri tavalla ku Bostonissa, ku on ollu yksin ja ei oo edes saanu mahdollisuutta puhua suomee (paitsi eilen hetken niiden rouvien kanssa) ku taas "kotona" pääsen puhuu suomee joka päivä. Ja oon saanu palautettakin, hostellihuonekaveri sano et kuulostan sen mielesta ihan amerikkalaiselta (se oli ite west coastilta), monet on luullu mua saksalaiseks, jotkut kanadalaiseks ja Chicagon pojan mielesta mun englanti oli täydellistä. Semisti kyllä ehkä ristiriitaista... Ite en osaa sanoa onko mun englanti varsinaisesti parantunu mut ainakin puhun sitä nyt rohkeemmin. Ja ku huomaa et ihmiset on mukavia, ja saattaa ihan vaan ohimennen vaikka laukoa tuntemattomalle jonkun kohteliaisuuden, ni oon ite alkanu tehdä samaa. Joskus Suomessa ollessa jo mietin monesti miks kummassa se on niin hankala sanoa jollekin jos toisella on vaikka kivat kengät tai miks ylipäätään minkäänlainen kanssakäyminen tuntemattoman kanssa on aina jotenkin vähän tuskan takana. Nyt en enää mieti vaan sanon tai oon ite se joka alottaa keskustelun. Ja oon hirveen ilonen, et niin on käyny.

Tällasia kelailin siellä istuessani, ja kaikenlaista. Koko päivan on ollu jotenkin tosi rauhallinen ja mukava olo. Päätin siis jatkaa samaa linjaa ja pyhittää tän päivän ottamalla semi rennosti.

Varpu tuli Nykiin kaheksan maissa ja suunnattiin (poshy poshy) Upper West Sidelle hotelliin joka ei ollu sen parempi ku L, tai no oikeestaan melko paljon huonompi ensinnäkin koska hinta on korkea pelkän sijainnin takia ja huone tosi pieni. Täällä saa olla aika rauhassa, mikä on mielipidekysymys onko se hyvä asia mut henkilokohtaisesti kaipaisin jotain särmikkäämpää tällä hetkellä ja muutenkin niinku tän luontosilla reissuilla. Ei yhteisiä tiloja paitsi pikku lounge, ja omat huoneet. Ei niin yhteisöllistä, mut hotelli on aina hotelli, ja hostelli hostelli. Tulipahan sekin selväks et itse olen hostelli-ihmisiä.



Jatkettiin mukavuutta ja mentiin tähän lähelle kreikkalaiseen ravintolaan oikeen kunnolla ulos syömään. Niinku hienoo ruokaa, ei mitaan grab n go -mättöä. Oli oikeet lautaset, haarukat ja kaikki muoviarsenaalin sijaan! Koitti kuin koittikin se päivä jolloin tällaset asiat on luksusta. "Kaikki ei olekaan muovia? Mitä???" Meil oli tosi hauskaa, ja ruoka niiiiin hyvää. Siellä oli ravintolan omistajan synttärit just sopivasti ja kaikki asiakkaat sai jälkkäriks vielä suklaakakkua, päivänsankari tarjos! Sit tultiin takas tänne (Hotel Alexander by the way jos jotakuta millään kiinnostaa) kaupan kautta, josta ostettiin kalliit tikkarit jotka paljastui purkaksi, ja 0.75 litran tölkkikalja (kuvamateriaalia myohemmin) josta joko unohdettiin veloittaa eli se oli ilmanen, tai se makso alle dollarin jossa taas ei ole yhtään järkea joten luultavasti ei vaan maksettu siitä.

Nyt hörpin loungessa bisseä aivan silmät ristissä ja koitan saada ajatukset kasaan.. Plus katon välillä tv:ta ja juttelen samalla joulupukinnäköisen kuulemma 69-vuotiaan ja kuulemma "
native new yorkerin" kanssa joulupukista ja Suomen taloudesta. Tää kirjotusvauhti alkaa hidastua eikä ajatukset enää toimi kovin kunnolla. Kello tulee 1am eli se on hyvää yötä ja suoraa päätä seiskakerrokseen tutimaan.



Huomenna uuuuuusi päivä ja ihan uuuuuuudet kujeet!

4.10.2009

City of presidents: NYC Nightlife

Ei oo hetkeen koettu mitaan sellasta ku eilinen kaikki yhteen laskettuna. Mun on yksinkertaisesti pakko paivittaa valilla tapahtumia, etten unohda kaikkea ennen kun oon saanu kaiken muistiin.. ja tietysti muiden kanssa jaettua, sehan on parasta.

Ensinnakin lahdin eka downtownille vahan taas kattelee, ja metrosta ulos astuttaessani eka tuli vastaan mukava, hukuttava sade. Etsin katoksen ja kavi mielessa, et mistakohan saisin nopeesti sateenvarjon halvalla. Suunnilleen sekunti sen jalkeen ku olin ajatellu tota noin 20 sentin paassa korvan vieressa kuuluu umbrla umbla umbrla umbrla umbrla! don't get wet! umbrla umbrla umbrla! -how much? -five ja jatkoin matkaa mustan, hyvin heikkotekoisen, sateenvarjon alla. Kavin NBA-storessa. Lauri ja Kettinen, laittakaa rahaa mun tilille niin ostan teil paitoja sielta, oon joka tapauksessa menos uudestaan sinne. pelipaidat oli $80/kpl, eli tanaan noin 54 euroissa. Huomenna saattaa jo olla eri. Ja Tuike, sulle ostin jotain... kaupasta, jonka nelikymppiset myyjat ois halunnu mut johonkin niiden bileisiin... Tein myos jotain tosi outoa ja ostin live standup-naytokseen lipun kadulta. Mike-niminen jatka vaan pysaytti mut kadulla ja alettii juttelee, ja sit paatin ostaa ku ei se ollu ku kympin. Saman verran heitin perjantaina hukkaan sen aivottoman taksikuskin tilipussiin. Ja voin menna mina paivana tahansa, plus se sisaltaa pari mita tahansa alkoholitonta juomaa, et tulis vahan aikuisempi olo siella, ah haahh hah ha! Anyways, sinne ollaan kai tas nyt menossa jonain paivana. Peukut pystyyn, ettei mua huijattu! Sit parin korttelin paasta mut pysaytti jim-niminen herra, joka ois halunnu mut johonkin mtv-true life-juttuun. Naeh.. mut jaatiin siin sit kuitenki juttelee, ja puhuttiin kaikest varmaan 20min ja heitettiin lappaa ja sit jatkoin matkaa. Tolleen siis voi vaan pysahtyy, jutella hetken jonkun kans ihan mist vaan, niita naita, ja sit lahtee menee. Kumpa kaikkial tapahtuis aina noin.

Sit paatin olla kunnon turisti, ja teettaa itestani karikatyyripiirroksen. Tuli kotoisa olo, kun se likka keta mua piirsi oli ite venajalta. Mutta en tiennytkaan, etta naytan niin paljon rihannalta, tai muuten vaan julkimolta. Ehka se on taa kaupunki, joka tekee kaikista sen nakosia.

Tulin kaheksan maissa takas hostellille, ja ulkopuolella oli noit hostelli-ihmisia tupakalla ja jain siihen hetkeks hengailee, ja ne sano et tanaan ois mahdollisuus lahtee porukalla nightclubille, et haluunko lahtee messiin? No totta mooses, mut too shame etten oo kahtayhta eika oo feikkeja. Ei hataa, se tyyppi kuulemma tuntee sielta jonkun ja paasisin sisaan. Ja ois limusiinikyyti. $25. Noo, toodellakin! Kymmenelta tavattais ulkopuolella ja sielta downtownille nyc:n yoelamaan! Polleeta, sanoisinko, aika polleeta...

Oli viel hyvaa aikaa ennen ku kokoonnuttais alhaalla ni paatin ottaa hetken rennosti, kayda suihkussa, ja menin vahan kattokerrokseen fiilistelee, ja rupattelee australialaisen pariskunnan kanssa, ja se mies oli monta kertaa ollu Suomessa muttei koskaan ollu kayny saunassa?? Mita touhua se semmonen on kysyn vaan. Se kyl sano, et paras kahvila mis se on ikina ollu on Helsingin Fazer-kahvila. Onhan se ihan mukava tietaa, et meidat tunnetaan jostain muustakin kun runsaasta viinankulutuksesta. Toivotin naille hyvat illanjatkot ja lahdin meidan dormiin valmistautuu iltaa varten. Tytot ei ollu enaa lahdos minnekaan, mut oli silti hengessa mukana, kun antoi mielipiteita mita laittaisin paalle.
Sit lahdettiin alas, ja siel oli jo pieni porukka odottamas, mut ei sita tyyppia joka oli alunperin kutsunu mut. Ja makso vaan $15, eika $25. Se oli sit vissiin joku vip-juttu se limusiini, mut jain sit naiden toisten tyyppien kanssa, ja meidan vahan maallisempi vaihtoehto oli metro. Meit oli kaheksan ku lahti taalt meidan hostellista, ja sinne mihin oltiin menossa oli tulossa guide-guyn mukaan paristakymmenesta eri hostellista porukkaa, eli aika kansainvalisella meiningilla mentiin. Siin oli pari australialaist tyttoa, mut en millaan muista niiden nimia. Sit oli james orlandosta, mary losista, guiden nimea en muista, ja pari saksalaista, oisko ollu rico ja patrick, joiden kanssa vietin suurimman osan aikaa. Ne oli ihan sairaan hauskoja tultiin heti juttuun. Juttelin muidenkin kanssa, mut se oli vahan asiallisempaa ku mita noiden germaanien kanssa. Tyhmaa lappaa ja kaikkee tosi retardia.

Vaihdettiin metroa ja tavattiin joukko muitakin hostellilaisia, ja meidan guide lahti johonkin ja Daisy-niminen tytto oli uus opas. Webster Hall -nightclubille paastiin perille, ja totta kai tuli vahan ongelmia sen sisaanpaasyn kanssa kun ei niita henkkareita kerran ole. Ovimies sano et ei oo hanen ongelma, henkkarit tarvii tai et paase sisaa. Daisy tuli apuun ja sano sille et joo taa unohti henkkarit, mut on oikeesti 22, et se kuuluu tahan hostelliporukkaan ja ollaan kyl varmistettu ika. Paasin ineen, mut en sais juoda, eli en saanu sellasta ranneketta, joka kertoo et mul on lupa nauttia. Mut ei hata ollu taman nakoinen, saksalaiset suostu ostaa mulle bissee ($2 per tolkki) ja alettiin pitaa hauskaa! Aika pitkalti hengailin saksalaisten kanssa, ja sit kans niiden aussityttojen (joista toisella muuten oli levein hymy ikina ja silmat koko ajan tosi auki, ja toinen rypisti naamaansa tosi paljon aina ku hymyili. Mut kivoja tyyppeja!) ja sit sellasen toisen saksalaisen kanssa (Nick, Nicki, Nikki?), joka oli 20 toisin sanoen myos alaikainen, ja ihan uskomattoman hauska tyyppi. Skoolattiin sen kanssa monta kertaa to the underage ja oon melko varma et se oli homo.

Ollapa nuori, New Yorkin yoelamassa, bisse kadessa, mukavien ihmisten ympari maailmaa seurassa, pitaa hauskaa, ja mika sen parempaa? Tulla heitetyksi ulos kesken hauskanpidon? Ei? Kylla?
Siis keskella vakijoukkoa bisse kadessa, toinen kasi taskussa, ja joku tarkkasilmainen turilaansikio spottaa mut sielta kaikkien keskelta ja laskee 1+1, et mul on bisse kadessa, mutta ei ranneketta ranteessa, ja tulee kysyy henkkareita. No en helvetissa anna, ku ei oikeen huvita. Ja mun kasi on taalla taskussa kato ni en voi kaivaa papereita tuolta laukusta. Eihan siina oikeen vaihtoehtoja ollu, samantien viskattiin kadulle niska-perse-otteella ja toivotettiin hyvat illanjatkot. Eika mulla ollu niiden kenenkaan numeroa kenen kaa olin siella baarissa! joten matka kohti hostellia, ei muu auttanu. Metroasemalla kuulinihan ohimennen, et joku puhuu suomea, ja menin juttelee. Ne oli pari sanoisinko neljakymppista naista, jotka oli tullu ihan vaan lomailee nykiin. Oli ihan hauskaa rupatella ja kerroin miten vituttaa se et mut heitettiin sielta baarista ulos.

Toivotin rouville mukavat illanjatkot, ja piti vaihtaa metroa. Matkalla seuraavalle etapille sain metrossa uuden Maurice-nimisen kaverin, musta, kakskuus, harlemista, ja aika mukavan nakoinen. Juteltiin siin pari pysakkii ja jaatiin samalla, vaihdettiin numeroita, ja nahdaan luultavasti viela ennen ku meen takas bostoniin! Loysin kuin loysinkin hostellille, ja uni sai luvan tulla. Herasin 2 minuuttia sen jalkeen ku huoneen avain ois pitany luovuttaa. No ei hataa, pakkasin siin kamat rauhassa ja tulin alas aamupalalle. Tapasin tas viel Jamesin ja Maryn, Rico oli antanu sen spostiosotteen Marylle ja pyytany et se ettii mut kasiinsa. Ricost oli kuulemma tuntunu niin syylliselta ku mut heitettiin ulos.. Ja James tulee vissiin Bostoniin parin viikon paasta, et nahdaan ehka viela.

Nyt on kuitenkin aika jattaa Harlem toistaiseksi ja vaihtaa hotelliin. Voin todella lampimasti suositella tata paikkaa, jos joku joskus on menossa New Yorkiin. Eli L-Hostels, 1961 7th Avenue New York, NY 10026, USA. Jos vain pystytte kestamaan Harlemin kauhut! (kidding)

3.10.2009

City of presidents: New York

Ollapa nuori, rakastunut ja New Yorkissa... Rakastunut en ole, mutta muut patee. Otin tast nyt hetken nettiaikaa ja sen jalkeen suuntaan Manhattanille! Eilinen oli aikamoinen. Bussi nykiin lahti Quincysta 11:30, sita ennen kaikkee pakkaamista, viime hetken sahlaysta ja kaikkea. Ensin metrolla back baylle ja sielta fiuu alkoi matka. Kesti joku 4 tuntia, mut ei oo varmaan koskaan ennen aika kulunu niin nopeeta... Mulla ei ollu mitaan ajanvietetta, ei edes musaa koska paskoin mun kuulokkeet just sopivasti mutama paiva sitten. Soitin oli kylla taynna kaikkea uutta ja mukavaa, mika oli entista harmillisempaa ku en paassy kuuntelee. No, mutta eihan se haitannut. Istuin vaan ja kattelin ulos ja olin ajatuksissani, ja viiminen tunti menikin siella kaupungin keskella seikkaillessa. Eka Bronx, sit Harlemin lapi ja lopulta paatepisteeseen Penn Stationille. Bronxin lapi kuljettaessa meni joku vartti niin et kaikki rakennukset mita naki oli sellasia identtisia, ruskeita kerrostaloja ihan vieri viereen. Taisin nahda yhden valkosen silla matkalla ja ehka vahingossa katsoin sita vahan pahasti kun yllatyin.. sori, stranger




Sit ku bussi oli perilla niin kaupunki hyokkas paalle. Tuli ihan ekana tosi outo tunne, johtu varmaan siita et ku on nahny vaan leffoja ja kuvia tasta paikasta ja nyt yhtakkia seisookin sen kaiken keskella. Sinne oikeesti hukkuu siihen vaenpaljouteen, lahtee vaan mukaan ja koko ajan joutuu vaistaa jotain. Eihan siina menny ku ihan hetki niin jo olin paastani pyoralla et missa mennaan, mut lahdin sit van kavelee ja ajattelin et sit ku on aika suunnistaa kohti harlemia ni otan vaan metron. No, siin pyoriskelin hetken aikaa ja kieriskelin, kavin matkan varrelta kenkakaupat lapi mut en viel ostanu mitaan. Sita ehtii. Sit otin metron central parkin pohjoispuolelle. Metrossa oli melko roskainen pariskunta, joka sai hirmuisen riidan aikaan siita et se nainen (paalle sata kiloa) oli jattany McFlurryn sulamaan. Hetken siin raivos toisilleen ja koht se mies (hampaaton, laiha nisti) alko tanssia ja ylisti miten seksikas se nainen on.
Seuraavaks nappasin taksin lennosta tietenkin, kuten kuuluu. Ja annoin hostellin osoitteen, ja vahan mietin et kestaapa matka kauan vaik sen mestan piti olla ihan siin lahella. No, taksi jatti mut sit lopulta ja sano et joo, toi kulma tossa, se hostelli on siin. No ei loytyny millaan ja kysyin yhelta leideelta, ja se ei ollu kuullukaan koko paikasta. Sit kysyin semmosen aika fiininnakosen hotellin ovimiehelta, ja se katto kannykan kartasta et mis ihmeessa tollanen paikka on. No helvetti, toisella puolella puistoo, suunnilleen siella mista olin alunperin lahteny metron kanssa, eli se saamarin taksikuski oli tuonu mut aivan vaaraan paikkaan ja velottanu $13. Vahan vitutti, harmistelin vahan sille ovimiehelle et hitto vie. No se olikin ystavallinen ja sano et hommaa mulle taksin. Mentiin siihen kadunvarteen ja koitettiin napata mut aika paljon oli varattuja. Juteltiin siin niita naita ja kerroin et oon just tullu pari tuntia sit new yorkiin ekaa kertaa ja se oli et oh hoh, ja viel yksin olepas varovainen harlemissa, se ei oo yhta mukavaa aluetta kun taa toinen puoli. Saatiin taksi ja uusi ystavani ovimikko toivotti onnee jatkoon, oli hauska heppu. Noh, paasin taksiin ja sit sain puhelun varpulta (host-aidilta) et ei ihme et eksyit ku siella on ihan kumma osoite siella hostellin nettisivulla. Ja anto oikeen osoitteen. Valitin tiedon taksikuskille, ja se katto siihen malliin et et saatana oo tosissas. Koitin siin selitella, et no ei voi mitaa, yllatys taa mullekin oli. Sit pysahdyttiin vahan selvittelemaan, ja soitin varpulle uudestaan et kai taa nyt varmasti on oikea paikka. no se uus osoite olikin ollu taas joku kumma, ja jatkettiin siin sit matkaa alkuperaseen osoitteeseen taksikuskin kanssa molemmat aika kypsina tilanteeseen, kunnes se jatti mut johonkin, harlemiin. Sinne pain missa sen mestan ehka pitais olla. Ja sanoin viel sille kuskille et en makaan tasta niin kauheesti nauti, et pitaa ravata ympari kaupunkia ettimassa jotain pirun paikkaa josta kukaan ei oo kuulukaan. Mutta helpottuneena loysin melko nopeesti sen paikan. Ja sehan oli siis aivan lahella sita mihin olin tullu metrolla, eli se eka taksikuski ei todellakaan tienny mistaan mitaan.
Sisalle tullessani luulin eka et olin jossai kahvilassa, naytti niin ihanalta ja kodikkaalta! Katutasossa kavila- ja pingis+biljardimahdollisuudet, alakerrassa keittio, tv-huone, ylakerrassa huoneita ja katolla poytia, sohvia, ja mahtavat nakymat, yollinen new york. Kavin siel fiilistelemassa ja heitin huoneeseen kamat, olin varannu sankypaikan 6 female dormista. Huonekavereina tytot nimelta kirsten ja sandy, hohoho. Kirsten on kiinasta ja oli tullu tanaan alaskasta nykiin. Oikea nimi oli siis joku kiinalainen, mut Kirsteniks kuulemma saa kutsua. Sandy oli muistaakseni nevadasta, ja on tanaan viimista paivaa tas hostellissa, kun sai taalta kampan ja toita. Oli meidan huonees muitakin, mut en viel tavannu muita paitsi tanaan aamulla. Tosi mukavia tyyppeja kaikki. Taa hostelli on upouus, ja kun aiemmin sanoin ettei mikaan hieno niin erehdyin. Meidan huone on kun joku hotellihuone, siel on keittio saarekkeella, on tiskikonetta, mikroa, hellaa ja kaikkee. Kurkkasin tiskikoneeseen ja se oli viel muoveissa, eli taa on todellakin ihan tuore. Tiskilla sanottiin et illalla voi tulla porukalla keilaamaan, ja katto on kahteen asti auki. Kummasti kuitenkin kuukahdin jo ennen kymmenta ja nappasin 12 tunnin unet. Mutta nyt on taas bagelin ja kahvin jalkeen voimia lahtea niinsanotusti uuteen nousuun, eli nyc odottaa valloitustaan.

1.10.2009

City of presidents: Go sox!

Oltiin tossa yks päivä katsastamassa baseballii host-isän, tämän veljen ja hänen espanjalaisen tyttöystävän kanssa (jotka oli kaks viikkoa tääl kylässä ja lähti eilen) boston vs toronto. Oli ihan pirun siistii kokemuksena, vaik en ookaan yks niistä vannoutuneimmista faneista. Se meininki oli ihan ku jostain simpsoneista, siel kulki koko ajan bissen, popcornin, maapähkinöiden, hattaran, hot dogien, simpukkakeiton (?), ja minkä vielä myyjiä penkkirivien joukossa. Sinne saa jopa tilata pizzan papa ginosista, johon vaan ilmotetaan istumapaikka ja pizza kuljetetaan sinne. Välillä tuntu ettei siinä ympärillä edes seurata koko matsia, jengi vaan söi, kuljeskeli ja välillä huusi jotain vihaista. Pari aaltookin saatiin aikaseks, joita seuras let's go red sox clap clap clapclapclap. Selostajakin kuulosti ihan Kent Brockmanilta.



Ei kuitenkaan koskaan päästy näkemään peliä loppuun rankkasateen takia, joka tuli niiin yllättäen. Se oli sillee et pari pisaraa, ja sit sitä tuli taivaan täydeltä, ihmiset ei ees ehtiny nousta penkeiltä ja ku Fenway parkissa on yli 30 000 istumapaikkaa ja matsi oli loppuunmyyty niin siinä tuli vähän tungosta kun kaikki yritti päästä sisälle. Me oltiin katsomossa aika ylhäällä niin pyrittiin katoksen alle, joka osoittautu niin kapeaks ettei siitä ollu muuta kun haittaa, kaikki katokselle kerääntynyt vesi ryöppysi tietysti sinne missä me oltiin.. siis sen lisäksi että siellä tuuli aika rankasti. Mut oikeestaan meininki vaan parani sateen takia, kaikki vaan nauro ja loppujen lopuks ku oli vaatteet kastunu ihan läpimäräksi ni ei ollu enää mitään väliä kastuuko vielä lisää.

Lähettiin sit kauttaaltaan kastuneina kohti kotia. Voin sanoa ettei ollu mikään mukava tunne niissä kylmissä ja märissä vaatteissa ulkona, mut metrossa sit taas ilman valtas sellanen kostea kuuma hikinen höyry, kun kaikki muutkin siellä lähes oli kokenu saman. Mutta ihme tapahtui, enkä kaikesta huolimatta tullu kipeeks tän jälkeen, vaikka olinki vielä vähän toipilas flunssasta.

Huomenaamulla siis lähtö New Yorkiin, sain bussilipun dollarilla..? Se on kyl vaan paluu, oisin saanu menonkin dollarilla mut se ois ollu perillä vasta ihan yöllä, ja sillon en enää oikee pääse mihinkään hostelleihin sisälle niin maksoin menosta $22. Ja sit löyty semmonen hostelli ku on ihan uus, ja Harlemissa, ja maksaa alle $30 yö. Näytti ihan mukavalta. Ei mikään hieno, mut ei se oo pointti. Kuitenkin luultavast
i tuun sinne vaan nukkumaan, joten ois ihan kiva jos sieltä ei kauheesti nyysittäis mitään. Muuta en pyydä.

Sit vähän toi metrojuttu jännittää. Ei siin systeemis sinänsä oo mitään epäselvää, se on ihan helppo käyttää, mut Bostonin metro on vähän eri suuruusluokkaa kun New Yorkin..

Koitan päivitellä vähän sieltä käsin jos hostellissa on tietokonemahdollisuudet. Omaa konetta en ota mukaan. Luulen kyllä et jää melko vähäiseks koska yksinkertaisesti ei aika riitä semmoseen. Mut viikon päästä siitä sitten enemmän.