Viime päivinä oon ajatellu aika paljon kotia. Ei mul itessään Suomeen ole ikävä, ku tiedän et jonkun aikaa siellä oltua ainakin näin talvisaikaan tekee taas mieli johonkin muualle -- sääolosuhteiden, yleisen ilmassa leijuvan synkkyyden, tylsyyden ja työnsaantivaikeuksien takia nyt ainakin. Mut kaverit nyt kuitenkin on siellä ja vaikka tuntuu kauhealta et kotiinpalu on joka päivä lähempänä niin ehkä on ihan hyvä ikävöidä vähän niin tietää et jotain hyvääkin siinä täältä lähtemisessä on. Muutenkin siis se että kun toivotetaan hyvää matkaa, ota kaikki irti, pidä elämäsi hauskaa ym, niin usein siihen lisätään et älä meitä murehdi -- ja se on oikeestaan vähän kummallista. Totta kai pitää muistella ja ajatella niitä ihmisiä ja asioita mitä muualla on koska ne kuuluu ihan yhtä paljon omaan elämään kun se mitä tulevaisuudessa tulee olemaan. Jos tietää mitä muualla tapahtuu niin se kotiinpaluu tulee sit vähemmän shokkina kun on edes vähän pysyny perässä. Ja se mitä mä täällä koen niin useissa tilanteissa ajattelen et oispa kivaa kun se ja se/ne ja ne ois nyt täällä. Se auttaa loppujen lopuks saamaan tästä kaikesta enemmän irti ku voin myöhemmin kertoa mitä tein ja näin.
Tää ei missään nimessä ole mitään kuittia et oisin saanu jotain miksi et nauti siellä olosta, ota nyt kaikki irti äläkä valita -tyylistä kommenttia, vaan mitä yritän sanoa on et ainakin mulla koti-ikävä on ihan ookoo asia eikä mikään sellanen et riudun täällä enkä pysty muuta ajattelemaankaan ku et haluan kotiin. Ja kuorrutuksena on se tieto, et aikaa on jäljellä enää vähän yli kuukausi ja täytyy tehdä kaikkea! Ajattelin itse asias tehdä piakkoin toisen nykireissun, jos vaan saan järjestettyä sopivan ajankohdan ja ding ding ding, pätäkkää!
Viime päivinä oon myös nauttinu aamuista hirveesti, vaikka yleensä en kyllä oo kovinkaan aamuihmisiä ja herääminen on toisinaan yhtä tuskaa. Täällä päivä alkaa siinä seiskan maissa ja se on loistava asia, koska ehtii paljon enemmän ku ei nuku koko päivää. Lapset menee esikouluun puol yhdeksältä, ja mulle tekee hyvää et herättyäni skarppaannun saman tien ku ei oikeen voi olla ite ihan unessa ku on kaks lasta katottavana. Mutta aamut menee yleensä kyllä tosi rennosti, eihän sekään ois hyvä et suoraan unesta täytyy alkaa tappelemaan, mitä nyt joskus pukemisen kanssa tulee vähän kränää mut se on aika perus eli en ota stressiä siitä. En ole toistaiseksi lasta pyjamassa joutunut viemään eskariin... Aamulla yleensä katotaan vähän lastenohjelmia (Martha speaks ja curious george tulee siihen aikaan), vaatteet päälle, lunchbox valmiiksi ja sit Manulaan. Manun kanssa poristaan hetki, et lapset ehtii vähän asettua ettei sit oo niin itkuista se mun lähteminen. Ja "kotimatkalla" joka huom kestää suunnilleen sen minuutin, huutelen meidän kadun ihmisille hyvät huomenet ja tai pari sanaa jos joku sattuu olemaan vaikka lähdössä töihin tai ulkona muuten vaan. Se on just niin kliseistä onnellista arkea ja siitä saa hyvän mielen heti aamusta. Sen jälkeen on hyvä nauttia aamupala rauhassa (tänään oli terveellinen ja söin puuroa vadelmilla, oli hyvää!) ja iltapäivään asti touhuan mitä touhuan.
Tänään olis suunnitelmissa mennä Brettin kans kattoo where the wild things are, ja huomenna varmaan nään sen Jamesin sieltä L-hostellista ku se on nyt käymässä tääl. Joten later on!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti