Olen vihdoin elävien kirjoissa. Viimeisin tieto oli, että olin flunssassa. No eipä se riittänyt vaan sain vielä mahataudinkin flunssan päälle, ja muutaman päivän olin ihan sänkykunnossa eli yhteensä huonossa jamassa lähes viikon, mutta nyt on toivottavasti sairastelut sairasteltu ja oisko jo pikkuhiljaa pliiiis aika antaa mun jo olla niiltä pöpöiltä! Kuulin kyllä, et seuraava influenssa-aalto tekee jo tuloaan (sitä sikaa) ja on jopa entistä paljon pahempi. Edellisen aallon aikana olikse 14 koulua suljettiin hetkellisesti, et odotellaan innolla mitä se seuraava tuo tullessaan. Luultavasti koiran kokoisia sikabakteereita, ja monstereita milloin missäkin muodossa.
Totta tosiaan, tänään aamulla tunsin taas elämän virtaavan suonissani, avasin verhot, aurinko helli kasvojani, laitoin silkkisen aamutakin päälle ja juoksin paljain jaloin pihalle ruokkimaan peuroja.
Tai pesin hampaat, söin kunnon aamupalaa ekaa kertaa hetkeen ruokahalulla ja aloin siivota tunkkaistunutta huonetta. Järjestin kirjahyllynkin! Asetan myös itselleni mission löytää talvitakki, lapaset ja kaulahuivi ja lähteä tutkimaan syksyistä Bostonia. Ensi alkuun käyn morjenstamassa sielunsiskoja ja -veljiä, muita kuolleista nousseita. Menen katsomaan Copley Plazalla tapahtuvaa halloween-henkistä zombie-kulkuetta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti